Mietteitä

Tiedättekö sen tunteen, kun sielu on löytänyt kotinsa. Se tunne on nyt ollut minulla hetken aikaa. Irlanti tuntuu sopivan sielulleni ja mieli tuntee rauhan hetkissä kun kaikki ympärillä on muuten hiljaista, mutta kaukaisuudeesta kuuluu musiikkia. Sielu lepää ja rauhoittuu ja huomaan miettiväni voisiko tällaista tapahtua suomessa. Ei. Suomi on rakkauteni hautaan asti mutta se on liian hiljainen. Se on liian korrekti irlantilaiseen serkkuunsa verrattuna. Täällä soi musiikki ja ihminen oikeasti otetaan vastaan sellaisena kuten hän vastaan kävelee. Voit saada aikaan aivan mahtavan keskustelun täysin tuntemattoman ihmisen kanssa luasia (ratikkaa) odotellessa ja se on täysin arkipäivää. Mummo kävelee ohitsesi puhuen päivän uutisotsikoista eikä tapahtumassa ole mitään outoa. Voisiko tälläistä tapahtua suomessa? Ei. Pelkäämme liikaa muiden mietteitä ja kavahdamme kontaktia. Saisit kyseisestä vielä kylähullun maineen..  Kehtaatkin olla muita huomioiva ja iloisuutta pursuava. Suomalainen on aivan maailman parhaimpia tyyppejä, mutta pelkäämme liikaa..kaikkea. Mutta asia jonka unohdamme on se, että kaikki meistä on veistetty samasta puusta. Kaikki pelkäämme samoja asioita ja perusarvot ovat kuitenkin suht samat kansallisuudesta huolimatta. Tappaisiko pieni avoimuus meidät?

Paul Weller

Taas on muutama viikko kulunut ihanasti ilman blogitekstejä, vakio taitaa olla laiskalle. On 24 päivä kesäkuuta ja aika Paul Wellerin keikan! Ihana raspikurkku päätti onneksemme tulla soittamaan takapihallemme, Imman pihaan. Hyvää seuraa kera punapään ja hänen serkun ja taatusti showmiestä luvassa. Sopivasti alkaa jalka jo vipattamaan :-)

you do something to me, klassikko!