Koin ahdistusta töissä. Se oli sellaista ahdistusta, jota henkilö joka ei halua kasvaa aikuiseksi kokee. Kävimme hr-tyypin kanssa keskustelua siitä mitä haluan uraltani tässä yrityksessä. Niin, kiva. Jälleen kerran totesin niiden asioiden luettelun helpommaksi, joita en halua yrittää elämässäni, kuin rakentaa karttaa asioista joita haluan. Puhumattakaan tietenkään siitä faktasta miten pääsisin siihen haluamaani tilaan. Ööö jos mä ajattelen sitä tarpeeksi, se tulee todeksi?? Minulle paperilla olevat työnkuvaukset ovat tosi kiva pikku lisätieto, mutta eivät oikeastaan kerro todellisuudesta mitään. Se on haavekuva, kiva pikku mainos, joka varmastikin kusee ensimmäisen viikon jälkeen. Minulle vaikeinta oman tulevaisuuden miettimisessä on se fakta, että kyllästyn juuri kaikkeen mahdolliseen suurinpiirtein 6 kuukaudessa. Eli se jota haluan pitää a) joko olla erittäin tarkkaan jotain jonka koen enemmänkin harrastukseksi tai b) olla päivästä toiseen niin erilaista, etten kerkeä siihen kyllästymään.
Osaan kuvitella itseni tässä
Se, mitä haluan nyt takuuvarmasti ei (valitettavasti) liity töihin millään tavoin. Haluan oppia espanjan alkeet, oppia olemaan onnellinen hetkessä ja olla kiitollinen ystävistäni, joita ajan saatossa arvostan yhä enemmän ja enemmän. Haluan olla itselleni totuudenmukainen ja jaksaa sanoa jos en vain jaksa tai halua. Haluan luopua elämäni kriiseistä ja elämääni tuskaisemmaksi tekevistä ihmisistä ja asioista. Haluan oppia ottamaan riskejä leuka ylös luotuna ja lopettaa "en ole tarpeeksi hyvä" ajattelun. Haluan lopettaa itseni piiskaamisen jos en vain ehdi tehdä kaikkea. Haluan nauttia elämästäni ja lopuksi haluan löytää ja oikeaksi varmistaa mitä haluan olla isona.
-Pikku Hanna -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti