lauantai 15. syyskuuta 2012

Pakkaa, pakkaa, pakkkaaa



Aika tuntuu lentävän siivillä, kun yrittää saada kaiken tehtyä vaaditussa aikarajassa. Nyt olen varmuudeksi tilannut virkatodistuksen, joka täytyy joku päivä käydä maistraatissa ns. apostille-todistamassa.Virkatodistushan (voimassa 3kk leimasta) toimii virallisena tiedonantona ulkomaisille tahoille, mutta vain jos siinä on maistraatin leima eli tämä ensin mainitsemani apostille-todistus. Sen onneksi saa niinkin helposti kuin vaan marssimalla lähimpään maistraattiin eli se helpottaa urakkaani huomattavasti. Olen myös laatinut valtakirjoja ja ns. avoimia asianajokirjoja, jotka auttavat tulevaisuudessa äitiäni hoitamaan suomeen jääviä asioitani huomattavasti helpommin. Pohdin myös vielä sitä, ilmoittaako maistraatille muuttavani ulkomaille pidemmäksi aikaa vai 11kk:si. Tämä sen takia, että yli vuoden pesti ulkomailla poistaa sosiaaliedut suomesta, jolloin niitä pitäisi uudelleen hakea palatessaan suomeen ja en ole varma haluanko ihan vielä poistua suomen sosiaaliedun piiristä.. olen sen verran turvallisuudenhakuinen persoona, että haluaisin tehdä asiat varman päälle. Sekin pieni asia kuin suomessa odottavat sosiaaliedut luo turvaa pienelle isoon maailmaan lähtevälle tytölle. Suureksi yllätyksekseni olen myös todennut, että jopa verohallinnosta voi saada hyvää palvelua! Myös synkällä tummalla hahmolla voi olla sydän puhdasta kultaa ;) Olen saanut kullan arvoisia vinkkejä ja elämää helpottavia niksejä niiltä parilta virkailijalta, joiden kanssa olen asioinut. Go 020verottaja! :) Noh kysykää olenko samaa mieltä vielä siinä vaiheessa, kun postiluukusta tipahtaa ennakkoverolappuset..:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti