keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Patrikin jalkipuintia



Patrikin päivä on nyt ohi. Kaupunki ei enää loista vihreänä ja kadut on pyyhitty..noh tarvitseeko sanoa enempää..










Trinity collegessa oli tänä vuonna esillä Dublin doodles. Tässä muutama video siitä millaisena se näkyi yleisolle.


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

St. Patrick



Maaliskuu puski helmikuun läpi ja voitti! Ja kohta nokkani suuntaa kohti rakasta Suomea, mutta sitä ennen pitää suoriutua St. Patrickin päivästä. Luonto on jo hetken aikaa antanut täällä viitteitä kevään saapumisesta nupuin ja auringonpaistein, mutta tänään saimme taas hyvän vinkin sään vaihteluista ja siitä, että koskaan et tiedä mitä saat. Me saimme "lunta". Suomalaiselle tämä tarkoittaa kolmea hippua, jotka laiskasti leijailevat maahan ja sulavat välittömästi, mutta irlantilaiselle tämä on jotakin suurta. Muhahaha. Nyt on viikko aikaa valmistautua Patrickin tulemiseen ja moni täällä toivookin, ettei sää kylmene tästä enempää.








Muutama vuosi sitten kulkue näytti tuollaiselta räppäävine karhuineen ja lentävine possuineen. Ja vaikka katsoja luulisi saaneensa hyvätkin paikat katsoa kulkueen tuloa, joukkoon liittyy aina tietenkin se iso perhe, joka on varustautunut a-tikkailla..prkl.

Torikammoisen on aivan turha haaveilla kaupunkiin tulosta! Mutta hauskaa siellä on! Valitettavasti Liffeyta ei nähdä vihreänä, mutta olut (varsinkin keskustan turistipubeissa) sen sijaan virtaa vihreimmillään. Ja paikalliset näyttävät turistille parhaat puolensa..

Ja jos et tiedä mikä Patrickin päivä on, Patrick siis tuli ja poisti käärmeet vihreältä saarelta..ja jos tuo ei riittänyt, wikipediasta varmasti löydät enemmän tietoa ;) Nykypäivän juhlahumuhan on vain sitä yhtä varten: Vedetään kivat pikku kekkulit hyvässä seurassa, kun kerran maanantai on vapaa.

Ja lapset, jälleen kerran, kuvat ovat omiani eli pyytäkää lupa käyttää.



Pinkki ovi



Yksi asia (monista), minkä takia tykkään Dublinista on sen monenkirjava ulko-ovivalikoima. Koska talot näyttävät niin samanlaisilta, on heillä jokaisella eri värinen ovi (kai.. ;)). Ja ah kun osa on vain niiin söpöjä! Miksi suomalaiset käyttävät vain tylsiä perinteisiä ovia mietityttää täällä vielä enemmän!??! Oma suosikkini on kuvassa näkyvä pinkki ovi, joka vei sydämeni jo vuosia sitten. Oven yläpuolella oleva koristeikkuna vielä kruunaa kokonaisuuden!








Tähän väliin on myös hyvä mainita, että kampanjani saada ystäviä kylään on jo tuottanut yhden yhteydenoton ja lentojen varauksen! Tahti on hyvä, lisää yhteydenottoja odotetaan piakkoin..winkwink, nodnod ;)