Voitto!!!!

Tänään tunnen ylpeyttä maatani ja sen kansanedustajia kohtaan. Tasa-arvo voitti paheksunnan ja rakkaus löylytti vihaajia. Tänään on kiva olla Suomalainen. 

Se, mistä huomaan Irlannin muuttaneen minua on kansalaisaktivismi. Kuuntelen perusteluja asioista, jotka olisin aiemmin ohittanut. Minä lähden mielenosoitukseen, jonka olisin aiemmin hylännyt. Tänäänkin, jos olisin ollut Suomessa, olisin halunnut olla kansalaistorilla. Tärkeistä asioista tulee puhua ja niistä tulee pitää mekkalaa! Toivonkin, että tasa-arvon ja oikeuksien parantaminen ei jää tähän vaan samalla tiellä jatketaan. Keskustellaan niistäkin asioista, jotka ovat vaikeita ja saattavat ovat paheksuttavia. Muutos, kunnollinen sellainen, ei tule kiireellä vaan siihen totutellaan hiljalleen. Pienet asiat keräävät virran, jota seurata. 

Luottamukseni terveeseen järkeen ja hyvyyteen on palautunut. En olekaan enää persujen maasta, jossa Kristillisillä arvoilla keulijat ovat voittajia. Ehkä meillä on toivoa yhteiskunnasta, jossa Mummo autetaan lumesta ylös, ihmistä ei arvostella seksuaalisen suuntauksensa perusteella ja koulutus, terveydenhuolto (myös mielenterveyteen ja vanhustenhuoltoon liittyvät palvelut) ja yksilön tavoitteet ovat yhtälailla saavutettavissa tulotasosta huolimatta. 

Harmaus on saapunut

Marraskuu ei kauneudellaan pröystäile, aurinkoisuudellaan ihastuta tai lempeydellään kutsu luokseen. Marraskuu on vain ankea harmaus ja pimenevät illat. Se on laiskuus ja uneliaisuus. Mutta siihen saa hieman iloa kynttilämeristä ja loputtomista tv-maratooneista viltin alla. Siihen auttavat myös maraton puhelut ystävien kanssa ja odottamattomat glögilasit. Mutta siltikin marraskuu on suru, tylsyys ja harmaus. Se on viestintuoja, jota et halunnut; Kylmäkausi on nyt alkanut.

Halloween

Se aika vuodesta on taas ohi. All hallows' eve on taas juhlittu. Onneksi. Halloween on aika tarkkaan sekoitus suomalaista uutta vuotta, juhannusta ja pääsiäistä. Raketit paukkuvat jo viikkoa ennen ja itse 31.10 päivä on täynnä pauketta ja kokkoja. No niitä taloja kiertäviä ja karkkia kerääviä muksuja unohtamatta luonnollisesti. Se on päivä, jolloin näkee aivan liikaa seksikkäitä hoitajia, prinsessoja ja pyjamabanaaneja. Se on itselleni myös parhaiten vietetty vanhoja kauhuelokuvia katsellen kaukana muusta kansasta.

Alkuperäisestihän kyse on ollut sadonkorjuun lopusta ja kelttien talven alkamisen päivästä, samhaista. Tällöin yliluonnollisen maailman ja omamme väliset rajat katosivat luonnon kuihtuessa ympäriltä ja tämä oli omiaan hengille, jotka yrittivät houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Kokon loimu antoi suojaa henkien hyökkäyksiltä asumuksille, mutta harva nykyasukki tuotakaan lisätietoa koulusta enää muistaa.

Tämä vuosi oli siinä mielessä erilainen, että kerrankin pukeuduin töihin ja jopa nautin siitä. Tiimimme oli lumikki ja sata kääpiötä ja aika hauskan näköinen poppoohan meistä saatiin. Lumikin virkaa hoiti tiimimme jättiläinen Viktor paksussa, resuisessa parrassaan. Pöydät koristeltiin omenoin ja meillä oli jopa peili, josta pääsi tarkistamaan onko valtakunnan kaunein. Ilmeisesti aivan kaikille ei ollut aivan auennut kääpiön tarkoittavan muuta kuin joulupukin apuria, mutta eiköhän se idea nyt kuitenkin tullut selväksi.

Dublinin lamput

Ne on vaan niiiiin hienoja! Ohessa kaksi eri tyyliä ja toteamus, että kyllä sitä asutaan aika siisteillä mestoilla

Suuntaa ei näy

Koin ahdistusta töissä. Se oli sellaista ahdistusta, jota henkilö joka ei halua kasvaa aikuiseksi kokee. Kävimme hr-tyypin kanssa keskustelua siitä mitä haluan uraltani tässä yrityksessä. Niin, kiva. Jälleen kerran totesin niiden asioiden luettelun helpommaksi, joita en halua yrittää elämässäni, kuin rakentaa karttaa asioista joita haluan. Puhumattakaan tietenkään siitä faktasta miten pääsisin siihen haluamaani tilaan. Ööö jos mä ajattelen sitä tarpeeksi, se tulee todeksi?? Minulle paperilla olevat työnkuvaukset ovat tosi kiva pikku lisätieto, mutta eivät oikeastaan kerro todellisuudesta mitään. Se on haavekuva, kiva pikku mainos, joka varmastikin kusee ensimmäisen viikon jälkeen. Minulle vaikeinta oman tulevaisuuden miettimisessä on se fakta, että kyllästyn juuri kaikkeen mahdolliseen suurinpiirtein 6 kuukaudessa. Eli se jota haluan pitää a) joko olla erittäin tarkkaan jotain jonka koen enemmänkin harrastukseksi tai b) olla päivästä toiseen niin erilaista, etten kerkeä siihen kyllästymään.

Osaan kuvitella itseni tässä

Se, mitä haluan nyt takuuvarmasti ei (valitettavasti) liity töihin millään tavoin. Haluan oppia espanjan alkeet, oppia olemaan onnellinen hetkessä ja olla kiitollinen ystävistäni, joita ajan saatossa arvostan yhä enemmän ja enemmän. Haluan olla itselleni totuudenmukainen ja jaksaa sanoa jos en vain jaksa tai halua. Haluan luopua elämäni kriiseistä ja elämääni tuskaisemmaksi tekevistä ihmisistä ja asioista. Haluan oppia ottamaan riskejä leuka ylös luotuna ja lopettaa "en ole tarpeeksi hyvä" ajattelun. Haluan lopettaa itseni piiskaamisen jos en vain ehdi tehdä kaikkea. Haluan nauttia elämästäni ja lopuksi haluan löytää ja oikeaksi varmistaa mitä haluan olla isona.

-Pikku Hanna -

Croagh Patrick

Olen muutamaan otteeseen miettinyt samaa, jonka Malesian air muutama viikko takaperin kysyi; mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi? (kukahan valopää senkin mainoksen keksi)

Oma bucket list on pitkä ja muokkautuu jatkuvasti, mutta sieltä löytyy mm. Matka uuteen-seelantiin, road trip avoautolla aavikon halki ja road 66:n näkeminen ja kokeminen. Joskus haaveena oli korkeanpaikankammoisena kokeilla kalliokiipeilyä, kunnes eräs päivä kokeilin kiipeilyä sisätiloissa ja totesin sen itselleni sopimattomaksi, muistaakseni totesin ahterini vetovoiman olevan suurempi lattiaa kohti kuin käsien veto ylöspäin. Niin ja jos lukija ei tiedä, olen Hanna, olen haaveileva laiskamato ja valittaja. Ja se on sitten totta, kysykää vaikka äiteeltä tai punapäältä. Samaan hengenvetoon voin todeta tämän laiskamadon kävelleen juurikin eilen 2 tuntia melko pystysuoraa vuorenrinnettä jossa alusta koostui pienistä ja erittäin irtonaisista kivistä ja pääsi irlannin 3ksi korkeimman vuoren, Croagh Patrickin, huipulle. Tästä kiitos (tai kiroominen, saatte valita) punapäälle, joka kannusti minut ylös. Nyt olen Hanna, joka on kävellyt kirjaimellisesti pilvessä, tuntenut sen kosteuden ja kylmyyden ja joka on kävellyt vuorenhuipulla. Let's scratch that off the list. Niin ja pakko todeta, että olihan se sen verran vittumainen kokemus, että tuskin kokeilisin uudelleen ilman parempaa peruskuntoa. Nimim. Kaikkialle sattuu!

Ja he tekivät tekstin irlantilaisista ja se oli hyvä

Enpä ole hetkeen lukenut artikkelia ja ajatellut sen olevan niin naulan kantaan! Joten tämä pitää jakaa teidän kanssanne. Tätä se on, oikeasti!

http://collegetimes.com/2014/06/30/21-things-only-living-in-ireland-can-teach-you

Tulkaa dubliniin :-)

Dublin rankattiin muutama viikko takaperin maailman parhaimpiin kaupunkeihin turistin vierailla. Onhan tuohon nyt pakko yhtyä, vaikka puolueellinen olenkin. Kaupunki on sopivasti pieni, mutta nähtävää riittää aina. Voit nähdä kaupungin budjetilla tai pröystäillen, kävellen tai kulkuneuvoja käyttäen. Esimerkiksi suosikkini kaupungissa ovat ilmaisia vierailla (war memorial park, Imma, Dublinin linnan piha) ja nekin paikat joihin maksaa, ovat kohtuuhintaisia. Kaupungilla on luonnetta ja ihmiset ovat iloisia ja jos olet turistina eksyksissä, löydät aina jonkun joka sinua auttaa. Juurikin 10 minuuttia sitten odotellessani luasia kertoi pysäkillä tapaamani mies minulle vitsejä. Mahtavuutta! Jos aivan ihana arkkitehtuuri tai upeat maisemat eivät vielä sinua voita puolelleen, laitan myös oheen viime lauantain ruokamarkkinoilta kuvia. Temple barissa, kun on joka lauantai paikallisten tuottajien markkinat, joista löytyy jopa aitoa kunnon ruislimppua (nimetty saksalaiseksi ruisleiväksi), ihanista juustoista ja luomu vihanneksista puhumattakaan.

Suomimies vs ulkomaalainen vaihtoehto

Luin sunnuntain ratoksi ns iltapäivälehtiä ja törmäsin artikkeliin, joka on osa ns aussimies skandaalin jälkipuintia.

http://m.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288723377489.html

On helpottavaa huomata, että joku muukin kokee etäsuhteen ja asumisen ulkomailla samalla tavoin kun itsekin. Aina on ikävä jonnekin, jotakin tai jotakuta. Seurustelun alkuaikoina vietät aivan liikaa aikaa lentokentillä ja sinne myös kaikki rahasi menevät, edestakaisin matkusteluun. Suhde ei etene normaalia rataa, kun sitä rakennetaan mm. Skypessä ja huomaat olevasi pakostakin aivan liian kriittinen tarkastelessasi partneriasi ja pohtiessa tulevaisuutta. Kaikki eivät juuri tätä kohtaa ymmärtäneet, ja kuulinkin kommenttia sanoen etten olisi rakastunut kumppaniini, jos puhun tästä niin kriittisesti. Etäsuhteessa vain valitettavasti oman itsesi kannalta parasta on raaka totuus yhteensopivuudesta kuin pää pilvissä kulkeminen. Useimmille on liian helppoa antaa vain mennä ja unohtaa oma itsensä, mutta itselleni juuri pelottavinta oli täydellinen heittäytyminen ja oma haavoittuvuus. Arjessa huomaat jommankumman tekevän kompromisseja ja kulttuurierot tulevat hyvinkin selviksi varsinkin riitatilanteissa;
pohjoismaalainen, kun on suorempi kuin irlantilainen niin hyvässä kuin pahassa. Vähän väliä on hetkiä, kun tunnet huonoa omaatuntoa tai ahdistusta vain siksi koska aina on johonkin satojen, jos ei tuhansien kilometrien matka etkä ehdi/jaksa pitää yhteyttä sähköisesti niin aktiivisesti kuin joskus olisi tarvetta. Lomat ovat nykyään mietintää mennäkö suomeen vai ollako itsekäs ja mahdollisesti vaarantaa seuraava ajankohta ystävien ja perheen näkemiseen.

Mutta kaikki tämä on tietenkin myös uhrausten arvoista, jos vain olet tekemääsi päätökseen tyytyväinen. Kuka sanoo, että se arki suomimiehen kanssa sen helpompaa olisi? Pakko myöntää, että tässä parisuhteessa kaipaan suomeksi tappelua, mutta se on pieni hinta tuosta ihanasta kikattelevasta punapäästä, jonka kanssa minun on hyvä olla ja jonka kanssa olen saavuttanut tasa-arvoisen parisuhteen.

http://m.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288723377489.html

Suomeen!

Matka suomea kohti häämöttää ja huomaan miettiväni mitä kaikkea tulen takuuvarmasti syömään sinne päästessäni. Ei niistä tapaamisista niin väliksi, antakaa minulle uusia perunoita! ;-) Vakioksi ovat muodostuneet piimä, ruisleipä ja isän kiisselit. Nyt huomaan kaipaavani jo mainittuja pottuja voi-sipulisoosilla tai munasoosilla ja erinäisiä savustettuja kaloja. Makaronilaatikko on pannassa meidän perheessä, kun ei kuulemma maistu miltään, joten taidan itse kipittää kaupasta tarpeet ja syödä taas vuoden edestä. Olen oikeasti aika ylpeä siitä mitä kaikkea perisuomalaista olen irlannista löytänyt tai mitä saan itse tehtyä, mutta esim piimä täällä on aivan liian suolaista ja paksua. Näitä pitääkin sitten, juuri itseni hullun lailla, ryystää ettei kaipuu taas hetkeen iske. Isä: toivelistalla on edellisten lisäksi saunamakkara, äidin lasagne ja läskisoosi hillolla. Kiitos nam! (täydennän listaa myöhemmin, koska esim lauralle nakki napsahtaa viedä minut jätskikiskalle)

Mietteitä

Tiedättekö sen tunteen, kun sielu on löytänyt kotinsa. Se tunne on nyt ollut minulla hetken aikaa. Irlanti tuntuu sopivan sielulleni ja mieli tuntee rauhan hetkissä kun kaikki ympärillä on muuten hiljaista, mutta kaukaisuudeesta kuuluu musiikkia. Sielu lepää ja rauhoittuu ja huomaan miettiväni voisiko tällaista tapahtua suomessa. Ei. Suomi on rakkauteni hautaan asti mutta se on liian hiljainen. Se on liian korrekti irlantilaiseen serkkuunsa verrattuna. Täällä soi musiikki ja ihminen oikeasti otetaan vastaan sellaisena kuten hän vastaan kävelee. Voit saada aikaan aivan mahtavan keskustelun täysin tuntemattoman ihmisen kanssa luasia (ratikkaa) odotellessa ja se on täysin arkipäivää. Mummo kävelee ohitsesi puhuen päivän uutisotsikoista eikä tapahtumassa ole mitään outoa. Voisiko tälläistä tapahtua suomessa? Ei. Pelkäämme liikaa muiden mietteitä ja kavahdamme kontaktia. Saisit kyseisestä vielä kylähullun maineen..  Kehtaatkin olla muita huomioiva ja iloisuutta pursuava. Suomalainen on aivan maailman parhaimpia tyyppejä, mutta pelkäämme liikaa..kaikkea. Mutta asia jonka unohdamme on se, että kaikki meistä on veistetty samasta puusta. Kaikki pelkäämme samoja asioita ja perusarvot ovat kuitenkin suht samat kansallisuudesta huolimatta. Tappaisiko pieni avoimuus meidät?

Paul Weller

Taas on muutama viikko kulunut ihanasti ilman blogitekstejä, vakio taitaa olla laiskalle. On 24 päivä kesäkuuta ja aika Paul Wellerin keikan! Ihana raspikurkku päätti onneksemme tulla soittamaan takapihallemme, Imman pihaan. Hyvää seuraa kera punapään ja hänen serkun ja taatusti showmiestä luvassa. Sopivasti alkaa jalka jo vipattamaan :-)

you do something to me, klassikko!

Päivitetty: Olen koukussa kuin kastemato

Muistin pitkästä aikaa lukea erästä lempiblogiani. Taas tuntui, kuin lukisi omia ajatuksia ja sieltä bongasin myös seuraavan helmen nimeltä The national https://m.youtube.com/watch?v=A-Tod1_tZdU 

Olen huomannut, että irlannin aikani on pehmentänyt musiikkimakuani ja muokannut sitä, noh sanottakoon suoraan, aikuismaisempaan suuntaan. Enemmän pianomusiikkia, vähemmän räyhähumppaa. Kävelin kotiin ja laitoin tämän soimaan tietämättä mitä tuleman pitää. Musiikki alkoi pehmeänä ja minusta tuntui kuin kävelisin musiikkivideon sisällä. Ensin ohitseni käveli pariskunta käsi kädessä, ei mitään erikoista. Sitten tuli koditon mies pyytämään kolikkoa, kulmassa nukkui sammunut mies ja videoni kruunasi itkevä nainen rappusilla ja ilmeisesti hänen lohduttava tyttärensä. Kaikki tämä sopi kuin suunnitellusti juuri päättyneen sateen jälkeiseen auringonpaisteeseen, jolla videoni alkoi. Pakko sanoa nyt toki tähän väliin ettei kotimatkallani yleensä kyllä kuin niitä pariskuntia yleensä näe. Niin ja mainitsinko jo, että a) pillitän nykyään aivan mistä tahansa B) olen myös ällöttävästi onnistunut luomaan ruusunpunaisille unelmille jonkinlaisen sietokyvyn ja c) minusta taitaa vähitellen kuoriutua vähän tyttöä ulos..

Muita lähiaikojen helmiä (päivitetty lista mobiililinkkejä ja pari uutta linkkiä):

https://m.youtube.com/watch?v=cO6zakt0lgc

https://m.youtube.com/watch?v=ZdvFFXOWkvU

https://m.youtube.com/watch?v=R9i87xNdisU

https://m.youtube.com/watch?v=mtf7hC17IBM

https://m.youtube.com/watch?v=p1b_Jh5PLfo

Hiivasta

Siis leivontahiivasta yksi juttu. Irlannin serkku niin sanotusti sucks ass, on perseestä, ei osaa jne.. Se on laiskaa ja mitäänsanomatonta. Ihmettelin aluksi irkkujen leivontaohjeita, kun kaikissa oli sekä hiiva että sooda. No kai se tarttee kaverin, kun ite on niin jäätävän laiskaa kohoamaan, että alta aikayksikön on sekä leivät että pulla pilalla! Vittu. Arvaa mitä pyysin, kun Pohjoisen vieraat kyläili? Kihihi nyt hullulla suomalaisella on varastossa SUOMALAISTA hiivaa! Välillä tuntuu, että täällä asuessa latva rupeaa lahoamaan..mitä seuraavaksi?

Vieraita

Sieltä ne tuli, pohjoisen vieraat! Pursuen positiivisuutta ja energiaa. Ja nauraen jalalle aka the limp:lle. Irlanti näytti vieraanvaraisuuttaan alkamalla sadekauden äbout 10minuuttia ennen koneen laskeutumista, mutta sepä ei (hurrrjaa) menoa haitannut. Nytkytimme keskustan ihanuuksia katsomaan ja queen of tartsiin kahville ja vieraille kuulemma jopa sopi rauhallisempi meno (nätisti valehdeltu rakkaat.) :-)

Vaikka tytöt eivät ehtineetkään nähdä niin paljoa kuin olisin toivonut, ehdin näyttää minulle rakkaimmat kulmat. St Stephen's Green ja Imma näyttäytyvät kauniina vaikka taivaalta tippuisi sammakoita ja olivat siksikin oivat vaelluskohteet.

Tässä baarissa osattiin meitä (tai minua)  odottaa 

Immassa ollessamme saimme myös kokea sitä irlantilaista ihmettä nimeltä aurinko, joten tyytyväisyytemme oli taattu. Olisin kokonaisuutena toivonut tytöille enemmän auringonpaistetta, mutta ajatushan oli yhteinen aika ja siitä saimme todella nauttia. Viikonloppu oli totisesti aivan liian nopeasti ohi, mutta teki sielulle hyvää. Tapani mukaisesti tirautin muutaman kyyneleen tyttöjä hyvästellessä, pitäähän minun pitää itkupillin tittelistäni huolta. Hyvä puoli näkemisen vähyydessä oli vieraiden mielenkiinnon ylläpito, joten saisimmeko parin takaisin piakkoin? ;-)

4 viikkoa myöhemmin

Ihana kuukausi on vierähtänyt sitten viime kirjoituksen. Olen laiska, tiedän sen, mutta en nyt myöskään jaksa uskoa että tätä ihanuutta kukaan isääni lukuunottamatta lukisi. Laiskuus kirjoittamiseen ei taida auttaa myöskään? Buhaha!

Pieni sattumukseni töihin lähtiessä osoittautui hieman suuremmaksi vahingoksi kuin ensin luulimme. Onnistuin saamaan pohjelihaksen repeämän ja kävely vahingon jälkeen ei myöskään tehnyt jalalle kuin hallaa ja toisin sanoen pässi onnistui tekemään vahingosta suuremman. Nyt 4 viikkoa myöhemmin odotan viimeistä fysikaalista ja mieli on toiveikas. En voi kuin muistella sitä hetkeä, kun lääkärini sanoi epäilevänsä jalassani veritulppaa. Tai sitä hetkeä, kun jouduin "kävelemään" takaisin aiemmin mainitsemaani sairaalaan tutkimuksiin. Hetkiä, jotka mieluusti jäävät taakse enkä toivottavasti joudu aivan heti uusimaan. Olen ollut myös itsestäni ihmeissäni, koska olen yleisesti ottaen nauttinut paikallaolosta parsamaisesti ja nyt en malttaisi lähteä kuntosalille, juoksemaan tai edes kunnon lenkille. Ja kohtalon ivaa on myös se fakta, että vaikka jalka tuntuisi kuinka hyvältä tahansa en vielä hetkeen voi kuntoilla täydellä voimalla. Nyt tarvitaan paljon lujaa tahtoa ja toive siitä että jalan turpoilu loppuisi!

Sattuu!!..ja tapahtuu

Olen ollut huomattavan onnekas, koska täällä lännen venäjällä ei ole vielä ensiapua tarvinnut käyttää. No nyt tarvitsi. Ja vielä oikeasti, jos olisin ollut fiksu, olisin kontannut myös tokalla kierroksella sinne. Minua siis sattui kahdesti kolmen päivän sisällä. Ja toinen kerta oli kuulemma niin miljoonan euron osuma, että kipitin perjantaina ostamaan lottoa.

Lauantaina olin ulkona ja muutaman hedelmämehun jälkeen ystävämme halusivat jatkaa väärään suuntaan, joten jäimme punatukan kanssa kahdestaan. Vielä yhden hedelmämehun jälkeen päätimme lähteä kotiin. Astuessamme ulos kerhotilasta joku joko hyppäsi selkääni tai minua tönäistiin ja makasin maassa verta päästä vuotaen. Olen kuullut kaikenlaista paikallisesta ensiavusta ja tarinat tulivat hyvin selkeästi todettua oikeiksi. 6-7 tunnin jälkeen pääsin näkemään lääkärin ja tällä välin en saanut edes jääpussia, jolla laskea turvotusta.

Tarinan toinen osa alkoi 3 päivää myöhemmin lähtiessäni töihin. Olin ylittämässä tietä, kun ohi ajaneen auton renkaasta (tai maasta) lähti litteä kivi tykinkuulana laskeutuen pohkeeseeni. Hyvin tapaiseni onnettomuus (!) ja jos kävisin lääkärissä, voisin hakea valtiolta korvauksia sattuneesta. Tällä hetkellä minulla ei ole tarvittavia todisteita, muttei myöskään kiinnostusta hakeutua paikalliselle lääkärille. Nyt yritän juuri muistella miten kävellä, koska en sitä normaalisti ole harrastanut sitten sattuneen. .

Kuvia

Kuka on ehtinyt kirota kirjoittajan laiskuutta kuvien lisäilyyn? Kuka haluaa kuvia?

Olkoot hyvät, laatua en takaa :-P

Life is a rollercoaster..vai miten se meni?

Elämän rappuset, sinne vaan kiipeämään. Ei saa pelätä kompastumista!

Ei kiinnosta pärjätä

Tänä vuonna olen päättänyt panostaa hyvään oloon ja uuden kokemiseen. Olen nyt lunastanut jo lupaustani hieman hankkimalla oikeasti ehkä elämäni parhaan työn. Kesäkuussa näen lontoon ensimmäistä kertaa. (!) Minulla on aivan mahtavat taustajoukot kummallakin rajalla ja elämänkumppania parempaa saa etsiä. Kouluttajani näyttää Justin Timberlakelta (druuuul!). Kevät on täällä ja koristekirsikka kukkii naapurissa. Valo, sinä ihanainen, näyttäydyt taas ja annat toivoa.

Lueskelin suosikkibloggeriani ja huomasin yhtyväni moneen lukemaani. Hän puhui paljon siitä, kuinka aiemmin elämä oli ihan ok ja sillä silleen kivasti pärjäsi ja "Nyt ei kiinnosta pärjätä, nyt kiinnostaa elää." -lause on ollut pieni motto täälläkin päässä. Tämä kulminoitui viimeistään uudessa työpaikassani, jossa tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni omaavani oikeasti vahvaa halua tehdä uraa. Jotakin, josta olla ylpeä ja jonne on kivaa mennä eikä vain hakea palkkapussia.

Pakko sanoa, että en kadu yhtään Dubliniin muuttoani, vaikka se onkin vaatinut paljon energiaa ja kyyneleitä. Uran kannalta täällä on helpompi löytää mielenkiintoisia töitä pelkästään omaamalla suomenkielen. Monesti on kuitenkin tehnyt mieli pakata laukut ja ostaa lippu kentälle päästessään. Suuren osan ajasta en tiedä miten suhtautua asioihin. (ei mitään uutta) Vieläkin kirpaisee se, ettei iltasella voi kääntää autoa Jokelan, Vantaan tai Tuusulan perukoille iltakahville. Toivoa sopii, että kahvittajani eivät pahastu vierailujen harventumista muutamiin vuodessa, varsinkin, kun en oikein osaa luvata laadun paranevan määrän laskiessa..

Nyt valoa lisää tieto muutaman viikon päästä tulevista vieraista.

Kevät tuo muutoksen

Olen jo pidemmän aikaa joutunut puremaan huulta töissä, koska on tuntunut kuin kaikki olisi mennyt pelkästään alamäkeä. Olen myös useasti miettinyt hiljaa mielessäni miltä tuntuisi kirjoittaa erokirje ja lähettää se esimiehille. Kantti ei vain ole kestänyt, pitäähän minun ajatella toista puoliskoani. Tovi sitten saimme kuulla, että tiimimme siirretään jälleen kerran ja tämä antoi minulle vihdoin sysäyksen oikeasti tehdä tilanteelleni jotakin. Kirjoitin ja lähetin kirjeen. Hetkeen ei tapahtunut mitään. Tämäkään ei siis mullistanut elämääni eikä ne nurkissa luuhaavat tanssijat tulleet toivottamaan onnea tulevaan koreografian avuin. Missä ilotulitus ja musiikki? Sitten esimieheni tuli pyytämään minua keskustelemaan asiasta kanssaan ja huomasin kuinka pirusti pelkään tulevaa. Mutta. Minä en lannistu, en katso taakseni tai kadu. En pyydä anteeksi tai sorru. Pahinta oli kotiin soittaminen ja vanhemmille asian kertominen. Mutta päätös on jo tehty eikä sille voi mitään. Tiesin äitini menettävän yöunensa huolen takia enkä halunnut heidän huolehtivan. Minulla oli kuitenkin luotto siihen, että vaikken sitä täydellistä löytäisikään, jotakin aina löytyy. Kyllä töitä tekevälle riittää! Ja niin löytyi, hyviä töitä vielä! Viikkoa myöhemmin astelin erään erittäin ison, kansainvälisesti tunnetun yrityksen ovista sisään haastatteluun ja sain paikan! Tarina olisi aivan hyvin voinut päättyä työttömyyteen, mutta mitä sitten. Se ei ole mitään hävettävää, paitsi jos se saa sinut itsesi lannistettua. Elämä on viiva, jota kulkea ja mitä sitten, jos se välillä hieman mutkittelee?

MUOKATTU Bressie

Kertakäyttökulttuuri a la irlantilainen on nostanut pikku Hannan kuolan erityksen aivan uudelle tasolle. Bressie. Huoh. Voice of Ireland. Jee! The blizzards aka Bressien eka bändi..tupla huoh ja ah! Ottakaa youtube tietokoneelta käyttöön ja valitkaa Blizzardsien Postcards, koska valitettavasti sitä ei kännykän sovellusversiosta löydy. Pah. Tai jos haluatte hymyillä, osaan kannattaa valita Superdrug niminen ralli. Musiikin skippaavat, aikaansa vaalivat city lukijat voivat myös valita googlen ihanan maailman hakusanalla bressie ja ottaa silmäkarkkia taskunpohjalle. Saatan EHKÄ myöhemmin jaksaa päivittää postauksen postcardsin fanivideolla tms. Katsotaan ;-)

Tsiigatkaa, olinks vaan hyvä ja postasin tietokoneelta vielä yomyohään.. ;)

tekstari video Postcardsista toivottavasti toimii useammissa laitteissa..

Kyseinen laulu on vaan niin ihanasti Fleetwood Mackia ETTÄ!! Ne rummut, se kitara!! Minä jaksan arvostaa! Ja jaksan arvostaa tuota ihanaa irkkua, joka eräs laiska sunnuntai tokaisi sängystä että ookko kuullu Bressien bändiä.

Tv

Irlantilainen tv on jo pitkään toistanut itseään ja ollut uusintoja täynnä. Uuden vuoden jälkeen olikin mukava yllätys huomata alkavat sarjat. Ensinnäkin BBC 4 tarjoaa Sillan toista kautta tällä hetkellä. <3 Tämän huomasin kiitos aivan mahtavan uuden dokumentin nimeltä Hidden Kingdom. Suosittelen lämpimästi katsomaan, jos kyseinen dokkari suomeen rantautuu! Kertojana toimii ikisuosikkini Stephen Fry. Ah! Dokumentti pureutuu metsien pienimpiin asukkeihin ja on aivan mahtavaa katsottavaa! (myös perheen pienimmille)

Fanitan tällä hetkellä myös Voicen Irlanti-versiota. Tämän vuoden uusi coach on Cranberries yhtyeestä tuttu Dolores Reardon. Ja voi että, kun formaatti toimii! Tosi-tv tarjoaa tällä hetkellä myös toisen helmen. The jump kuulosti alkuun täysin naurettavalta, mutta on niin pirun viihdyttävä! Joukko turhia julkkiksia stand up koomikosta fashionistaan kilpaavat erilaisissa talviurheilulajeissa yrittäen saada parhaan mahdollisen ajan. Joukkion kaksi huonointa kilpaavat kumpi hyppää mäestä pidemmälle ja täten pysyy kisassa mukana. Viihdearvo taattu!

Tänään alkoi täysin uusi sarja Vikings. Sarja vilisee tunnettuja näyttelijöitä, kuten Gabriel Byrne, ja niitä tyyppejä jotka tunnistat nähneesi jossakin, muttet muista nimeä. Silloin myös hyvin useasti avautuu imdb. Aloitusjakso on aina haastava, mutta hyvää sarjasta kertoo se, että tunnin kulumista ei huomannut ja lopputekstit tulivat yllätyksenä. Tätä lisää!!

uusi vuosi, uudet kujeet?

Uusi vuosi on tuonut uusia asioita pilateksen Ja valokuvauskurssin muodossa. En halunnut aloittaa vuotta tehden turhia lupauksia vaan tämän vuoden teemana tulee olemaan oma hyvä olo ja pienet kivat asiat. Ensi reaktioni pilatekseen oli tylsyys. Kuntoilua, joka on hidastempoista eikä tuo väsymystä tullessaan? Kuin et olisi tehnyt edes mitään kunnolla. Hampaat eivät kiristele ja päivään tulee ripaus aurinkoa? Ja vatsalihakset ovat kipeät seuraavana päivänä. Siis täh? Tämän on pakko olla jokin huijaus ja pikku-ukot ovat kävelleet vatsan päällä yön aikana. Mutta kai se on pakko todeta, pilates ON kivaa! Harmi vaan, että se jatkossa tulee tekemään loven lompakkoon, koska maksaa kympin kerta. Olen myös aivan lovena valokuvauskurssiini. Jo kahden viikon jälkeen olen oppinut kuvauksesta kaiken sen, jota luulin kurssin käsittelevän. Enää iso-herkkyydet, F-luku ja shutter speedit eivät ole hepreaa minulle, vaan tiedän jopa miten toinen vaikuttaa toiseen. Nyt lähden paijaamaan Barryn päätä sairaalaan, jossa irkku on Tikattavana. Eihän aina töissä muista pitää suojakäsineitä..