Olen muutamaan otteeseen miettinyt samaa, jonka Malesian air muutama viikko takaperin kysyi; mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi? (kukahan valopää senkin mainoksen keksi)
Oma bucket list on pitkä ja muokkautuu jatkuvasti, mutta sieltä löytyy mm. Matka uuteen-seelantiin, road trip avoautolla aavikon halki ja road 66:n näkeminen ja kokeminen. Joskus haaveena oli korkeanpaikankammoisena kokeilla kalliokiipeilyä, kunnes eräs päivä kokeilin kiipeilyä sisätiloissa ja totesin sen itselleni sopimattomaksi, muistaakseni totesin ahterini vetovoiman olevan suurempi lattiaa kohti kuin käsien veto ylöspäin. Niin ja jos lukija ei tiedä, olen Hanna, olen haaveileva laiskamato ja valittaja. Ja se on sitten totta, kysykää vaikka äiteeltä tai punapäältä. Samaan hengenvetoon voin todeta tämän laiskamadon kävelleen juurikin eilen 2 tuntia melko pystysuoraa vuorenrinnettä jossa alusta koostui pienistä ja erittäin irtonaisista kivistä ja pääsi irlannin 3ksi korkeimman vuoren, Croagh Patrickin, huipulle. Tästä kiitos (tai kiroominen, saatte valita) punapäälle, joka kannusti minut ylös. Nyt olen Hanna, joka on kävellyt kirjaimellisesti pilvessä, tuntenut sen kosteuden ja kylmyyden ja joka on kävellyt vuorenhuipulla. Let's scratch that off the list. Niin ja pakko todeta, että olihan se sen verran vittumainen kokemus, että tuskin kokeilisin uudelleen ilman parempaa peruskuntoa. Nimim. Kaikkialle sattuu!
