lauantai 10. elokuuta 2013

Musiikkia

Mielestäni on aina hienoa, jos cover versioon saa tuotua ripauksen omaa tai jos jopa käy niin onnekkaasti, että se on parempi kuin alkuperäinen. Wake me up on mielestäni hieno biisi, mutta tämä versio on omalla tavallaan parempi. Se on kuin hentoinen sisko isoveljen huomassa.

Bussilakko

Dublin bus:in neuvottelut kariutuivat viime viikonloppuna. Bussilakko alkoi viime sunnuntaina ja sain huomata, kuinka paljon se voi vaikuttaa kaupungin elämään. Vaikka käytössä oli vielä muut bussiyhtiöt ja luas, kaupungin ratikkalinja, oli matkustaminen yllättävän vaikeaa. Maanantai oli onneksi yleinen vapaapäivä, joten suurimmat vaikutukset huomattiin vasta lakon kolmantena päivänä, tiistaina. Omalta osalta työmatkan pelastus oli työkaveri, joka kuljetti minua. En olisi uskonut kaupungin olevan yhden bussiyhtiön armoilla aivan näin paljoa. Juurikin siksi oli tärkeää saada neuvottelut käyntiin mahdollisimman nopeasti. Onneksi osapuolet pääsivätkin yhteisymmärrykseen, ettei pidempiaikainen lakko palvele osapuolia ja myöhään tiistai-iltana saimme ilouutisen, että linjat palvelevat neuvotteluista huolimatta normaalisti keskiviikosta alkaen. Lakolla oli myös pidempiaikainen, positiivinen vaikutus, koska pääsimme työkaverin kanssa yhteisymmärrykseen, että yhteinen työmatka on molemmille hyväksi. Joten pääsenkin nykyään työmatkat yhteiskyydillä. Näin sitä saadaan lisää vapaa-aikaa!

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Tulkaa Dubliniin - Powerscourt




Eraana tylsana sunnuntaina lahdimme kuljeskelemaan pitkin Dublinia ja Barry tokaisi yhtakkia, ettei ole nayttanyt minulle viela Powerscourtin keskusta. Kannatti menna katsomaan! Jo rakennus on aivan mahtava ja vieresta loytyy yksi suosikkikahviloitani, Taste. Powerscourtin kuvia loydat klikkaamalla linkkia, joka vie Powerscourtin omille sivuille.


Powerscourtin ylakerrasta loytyy myos nukkesairaala, jolla on pieni oma myymala. Valikoimista loytyy ostettavia nukkekoteja ja niiden sisusteita aivan ihanine kuparipatoineen ja asukkeineen. Vierailija paasee myos tarkastelemaan eri vuosikymmenien suosikkinukkeja ja ihastuin nayttelyssa olleisiin vanhoihin juniin.Seurani naytti jossakin vaiheessa hieman tylsistyneelta, kun ihastelin jokaista pienta yksityiskohtaa ja nappailin kuvia..luulisi tuon jo tottuneen ;)