1.Olimme eilen nauttimassa sunnuntaipaivan auringosta ja tapansa mukaan irlantilainen halusi tuopillisen vapaan sunnuntain kunniaksi (oikeasti isa, ihan vain yhden!). Pistaydyimme pienessa Bankers pubissa, joka osaa yllattaa minua. Vaikka pubi on suhteellisen pieni, on se hyvin kompakti, joten asiakas ei juuri ylimaaraisia tarvitse. Se on sijoitettu loistavasti vilkkaan Dame streetin kupeeseen, mutta kulman taakse, ettei aivan jokainen amerikkalainen turisti sinne eksy. Aikani kuluksi ja kahvini lomassa (kun en jaksanut jalkapalloa tuijottaa) tarkastelin ruokalistaa, joka oli yksinkertaisuudessaan nerokas. Vaihtoehdot on karsittu perusmenussa minimiin ja hinta on mielestani sen mukaisesti asiakkaalle pain. Ruoat ovat perinteista irkkumakua, ja jos haluat sen turisti Irish stewn, tama on oikea paikka kokeilla ilman suurta lovea taskussa. Alkuruoka lahtee alle viidelle eurolla ja paaruoka kympilla, joiden lisaksi paivan erikoisuudet saat jopa halvemmalla! Ohikulkevat annokset myos nayttivat sopivan kokoisilta, joten nalkaa ei matkalainen joudu nakemaan. Tuopin saa noin viiden euron hintaan ja kahvin ikava kylla 2,20e hintaan. Ja kehtasi olla viela se nihkea pieni kuppi! :S..huoh.. Ei se niinkaan se hinta minua kismittanyt vaan mita silla sai irlantilaisen tuoppiin verrattaessa.
(tahan valiin loysin tunteitani suuresti kuvaavan kaavion http://philliesphollowers.mlblogs.com/2010/07/21/brick-wall-meet-head/ sivulta.) |
2.Viikon yllattaja -loyto on pakko olla Leo Burdocks niminen fish and chips ketju. Sijainti: 5min kavelya kotoa. Hintataso: perushintoja hieman kalliimpi, mutta annoskoko noin tuplasti suurempi. JA! Henkilokunta tekee joka paiva leivitykset itse paivan kalasta ja listalla on aina useampaa eri kalaa, joista valita mieleisensa. Kuorrutus kalan paalla on samanaikaisesti ihanan rasvan rapea ja kevyt kuin ilma. Ja ilman rasvaista jalkimakua! Ja ensimmaista kertaa elamassani janosin lisaa fish and chips annoksestani vaikka vatsa ei enaa vetanyt. Ja lautasella oli tassa vaiheessa noin 90% ranskalaisista ja 1/3 kalasta. Ja pakkohan siita perinteisesta sanomalehteen kaarimisesta on tykata.
"Kotisivut" loytyvat http://www.thejosiebaggleycompany.com/category_19/The-Ferocious-Mingle-Market-.htm |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti