keskiviikko 29. toukokuuta 2013
Kirjallista..
Pitkät bussimatkat töihin ja kotiin ovat taas hetken maistuneet huomattavan paremmilta. Minulla on suomenkielisiä KIRJOJA! Ostin jo Suomessa ollessani Sofi Oksasen kaikki kirjat, kun tunsin vieroitusoireita luettuani Puhdistuksen. Ystäväni Vivi toi myös tullessaan läjän kirjoja ja olen nyt ahminut laidasta laitaan kirjoja, joista pitää nostaa esille tämän hetken luettavani, Barbara Demickin Suljettu Maa-Elämää Pohjois-Koreassa. Tästä mahtavuudesta saan juurikin kiittää Viviä. Juuri tällaisia silmien avaajia ja tarinankertojia tarvitsemme. Vaikka meidän mielestämme toisten tavat ja kulttuuri vaikuttaisivat absurdeilta, emme voi niitä tuomita ennen kuin tiedämme asiasta edes hitusen lisää. Tähän samaan kategoriaan kuuluu tovi sitten lukemani Åsne Seierstadin Kabulin kirjakauppias. Kyseiset teokset saavat myös itsensä kiittämään kohtaloa siitä, että on saanut oikeanvärisen lipun ja syntynyt länsimaiseen yhteiskuntaan. Vaikkakin oma maailmamme on myös omalla tavallaan aivopesua harrastava, sallitaan siinä vapaa ajattelu ja ajatustenvaihto. Kun minut on kasvatettu niin kuin on, olisi erittäin vaikeaa kuvitella itsensä sopeutumaan tuollaisiin yhteiskuntiin (vieläpä kun yleensä puhun ennen kuin ajattelen). Mutta ymmärrän kirjan luettuani hieman miksi he tottelevat Suurta Isäänsä. Voin vain lämpimästi suositella molempia jokaiselle kirjahyllyyn, koska oma arki maistuu taas hitusen ihanammalta. Ja muistakaa ihmiset hyvät, se todellakin on lottovoitto syntyä Suomeen, sanoivat vastustajat mitä tahansa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti