Mitä isona?

Aikani loppui siitä tiimasta, jonka itselleni asetin. Vielä on tuo sama työpaikka. Ja haluan nyt mainita, että vaikkei työ ole omaa kutsumusta, maksaa se silti kohtuullisesti ja tällä hetkellä minua kohdellaan hyvin (aina ei ihan samaa voinut sanoa). Eli laskut pystytään maksamaan ajallaan ja tulojen ja menojen balanssi on kohtalainen. Päätin, että en vaihda huonoon, en lannistu! Nyt on apinan vuosi ja silmät ovat auki kaikelle mikä tällä hetkellä saattaisi kiinnostaa. Ja silmät ovat auki myös turhille lupauksille ja syödyille sanoille joita tässä maassa rekrytoijien toimesta saa niellä jatkuvasti.

Kuinka kauaksi olenkaan päässyt alkuajoista. Kaapin pohjalle sullotut tavoitefarkut pussittavat nyt hanurista. Kuntoilen viikoittain lajin parissa jota rakastan, ihmisten kanssa jotka inspiroivat minua ja kannustivat menemään lajin kanssa teknisempään suuntaan. Olen oppinut juoksemaan pidempiä matkoja ja jopa suostuin osallistumaan JUOKSUkilpailuun. En marmata kotona, koska ylimääräinen energia purkautuu nyrkkeilysäkkiin ja olen sosiaalisesti aktiivisempi. Olen oppinut pohtimalla ja tutkimalla, mitä en työkseni halua tehdä, joten se nyt ainakin on puoli työtä takana päin. Kun ei paljoa panikoi, saattaa saada haluamansa. Tai löytää uuden suunnan, jota ei olisi aiemmin voinut uskoakaan. Vielä, kun asuisi samassa maassa ystävien ja perheen kanssa, kuinka täydellistä olisikaan?