lauantai 11. kesäkuuta 2016

Juurakko

Tulen äitini juurilta

Ja sen huomaa

Dna:n merkityksen huomaa vasta kun tietty ikäpaalu on takana päin ja se oikea, oma elämä alkaa. Tiedäthän, sen jälkeen kun lopettaa välittämästä miltä näyttää muiden silmissä ja mukavuutta tuovat asiat ympäröivät sinua.

Nuorena keskitymme vain suorittamaan tavoin, joita vanhempamme eivät käyttäisi ja löytämään sen oikean tien, itselle. Sitten eräs päivä jokin tapahtuma tai asia laukaisee mielikuvan päässä äidistäsi tekemässä tekemääsi asiaa juurikin samalla tavalla. Ja sitten totuus paljastuu myös itselleen. Muut, jotka tuntevat äitisi ovat kyllä huomanneet asian jo aikaa sitten, mutta itselleen asian myöntämisessä, no siinä menee hetki. Omalla kohdallani voin sanoa, että jos joskus olen edes puolet siitä rakkaudesta, empatiasta ja elämän ilosta jota äitini edustaa, olen voittanut.

Itse en ole koskaan juurikaan halunnut pois äitini ikeestä ja meillä on aina ollut lähinnä paras kaveri -suhde. Mutta en ole aiemmin kuitenkaan huomannut kuinka paljon äitini maneereita edustan. Huomaan vain pyytäväni hieman enemmän äitini pitkää pinnaa ja voisin palauttaa muutaman saavutetun ominaisuuden...

Juuriaan ei voi paeta, ne saavuttavat sinut jossain vaiheessa kuitenkin. Jopa Dublinissa..

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

To bike or not to bike

Aurinko paistaa, Irlantiin on saapunut oikea kesä. Mieleni tekee jälleen kokeilla pyöräilyä ja huomaan pohtivani kuinka pelkoni häviävät kokeilemalla. Pakko kyllä rakastaa optimismia, joka välillä nostaa päätään pessimistin kehostani, sitä kun ei niin usein tapahdu. Dublinin kaupunkipyörien nykytilanne on ihailtava ja olen ylpeä kuinka helpoksi turisteille liikkuminen kaupungissa on tehty. Ja tietenkin meille uutta kokeileville, joiden ei tarvitse ostaa polkupyörää tai saatikka varastoida sitä. 20e/vuosi ja olen uuden tavoitteen äärellä! Ja ehkä nopeammin töissä..