Tulen äitini juurilta
Ja sen huomaa
Dna:n merkityksen huomaa vasta kun tietty ikäpaalu on takana päin ja se oikea, oma elämä alkaa. Tiedäthän, sen jälkeen kun lopettaa välittämästä miltä näyttää muiden silmissä ja mukavuutta tuovat asiat ympäröivät sinua.
Nuorena keskitymme vain suorittamaan tavoin, joita vanhempamme eivät käyttäisi ja löytämään sen oikean tien, itselle. Sitten eräs päivä jokin tapahtuma tai asia laukaisee mielikuvan päässä äidistäsi tekemässä tekemääsi asiaa juurikin samalla tavalla. Ja sitten totuus paljastuu myös itselleen. Muut, jotka tuntevat äitisi ovat kyllä huomanneet asian jo aikaa sitten, mutta itselleen asian myöntämisessä, no siinä menee hetki. Omalla kohdallani voin sanoa, että jos joskus olen edes puolet siitä rakkaudesta, empatiasta ja elämän ilosta jota äitini edustaa, olen voittanut.
Itse en ole koskaan juurikaan halunnut pois äitini ikeestä ja meillä on aina ollut lähinnä paras kaveri -suhde. Mutta en ole aiemmin kuitenkaan huomannut kuinka paljon äitini maneereita edustan. Huomaan vain pyytäväni hieman enemmän äitini pitkää pinnaa ja voisin palauttaa muutaman saavutetun ominaisuuden...
Juuriaan ei voi paeta, ne saavuttavat sinut jossain vaiheessa kuitenkin. Jopa Dublinissa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti