Sattuu!!..ja tapahtuu

Olen ollut huomattavan onnekas, koska täällä lännen venäjällä ei ole vielä ensiapua tarvinnut käyttää. No nyt tarvitsi. Ja vielä oikeasti, jos olisin ollut fiksu, olisin kontannut myös tokalla kierroksella sinne. Minua siis sattui kahdesti kolmen päivän sisällä. Ja toinen kerta oli kuulemma niin miljoonan euron osuma, että kipitin perjantaina ostamaan lottoa.

Lauantaina olin ulkona ja muutaman hedelmämehun jälkeen ystävämme halusivat jatkaa väärään suuntaan, joten jäimme punatukan kanssa kahdestaan. Vielä yhden hedelmämehun jälkeen päätimme lähteä kotiin. Astuessamme ulos kerhotilasta joku joko hyppäsi selkääni tai minua tönäistiin ja makasin maassa verta päästä vuotaen. Olen kuullut kaikenlaista paikallisesta ensiavusta ja tarinat tulivat hyvin selkeästi todettua oikeiksi. 6-7 tunnin jälkeen pääsin näkemään lääkärin ja tällä välin en saanut edes jääpussia, jolla laskea turvotusta.

Tarinan toinen osa alkoi 3 päivää myöhemmin lähtiessäni töihin. Olin ylittämässä tietä, kun ohi ajaneen auton renkaasta (tai maasta) lähti litteä kivi tykinkuulana laskeutuen pohkeeseeni. Hyvin tapaiseni onnettomuus (!) ja jos kävisin lääkärissä, voisin hakea valtiolta korvauksia sattuneesta. Tällä hetkellä minulla ei ole tarvittavia todisteita, muttei myöskään kiinnostusta hakeutua paikalliselle lääkärille. Nyt yritän juuri muistella miten kävellä, koska en sitä normaalisti ole harrastanut sitten sattuneen. .

Kuvia

Kuka on ehtinyt kirota kirjoittajan laiskuutta kuvien lisäilyyn? Kuka haluaa kuvia?

Olkoot hyvät, laatua en takaa :-P

Life is a rollercoaster..vai miten se meni?

Elämän rappuset, sinne vaan kiipeämään. Ei saa pelätä kompastumista!

Ei kiinnosta pärjätä

Tänä vuonna olen päättänyt panostaa hyvään oloon ja uuden kokemiseen. Olen nyt lunastanut jo lupaustani hieman hankkimalla oikeasti ehkä elämäni parhaan työn. Kesäkuussa näen lontoon ensimmäistä kertaa. (!) Minulla on aivan mahtavat taustajoukot kummallakin rajalla ja elämänkumppania parempaa saa etsiä. Kouluttajani näyttää Justin Timberlakelta (druuuul!). Kevät on täällä ja koristekirsikka kukkii naapurissa. Valo, sinä ihanainen, näyttäydyt taas ja annat toivoa.

Lueskelin suosikkibloggeriani ja huomasin yhtyväni moneen lukemaani. Hän puhui paljon siitä, kuinka aiemmin elämä oli ihan ok ja sillä silleen kivasti pärjäsi ja "Nyt ei kiinnosta pärjätä, nyt kiinnostaa elää." -lause on ollut pieni motto täälläkin päässä. Tämä kulminoitui viimeistään uudessa työpaikassani, jossa tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni omaavani oikeasti vahvaa halua tehdä uraa. Jotakin, josta olla ylpeä ja jonne on kivaa mennä eikä vain hakea palkkapussia.

Pakko sanoa, että en kadu yhtään Dubliniin muuttoani, vaikka se onkin vaatinut paljon energiaa ja kyyneleitä. Uran kannalta täällä on helpompi löytää mielenkiintoisia töitä pelkästään omaamalla suomenkielen. Monesti on kuitenkin tehnyt mieli pakata laukut ja ostaa lippu kentälle päästessään. Suuren osan ajasta en tiedä miten suhtautua asioihin. (ei mitään uutta) Vieläkin kirpaisee se, ettei iltasella voi kääntää autoa Jokelan, Vantaan tai Tuusulan perukoille iltakahville. Toivoa sopii, että kahvittajani eivät pahastu vierailujen harventumista muutamiin vuodessa, varsinkin, kun en oikein osaa luvata laadun paranevan määrän laskiessa..

Nyt valoa lisää tieto muutaman viikon päästä tulevista vieraista.

Kevät tuo muutoksen

Olen jo pidemmän aikaa joutunut puremaan huulta töissä, koska on tuntunut kuin kaikki olisi mennyt pelkästään alamäkeä. Olen myös useasti miettinyt hiljaa mielessäni miltä tuntuisi kirjoittaa erokirje ja lähettää se esimiehille. Kantti ei vain ole kestänyt, pitäähän minun ajatella toista puoliskoani. Tovi sitten saimme kuulla, että tiimimme siirretään jälleen kerran ja tämä antoi minulle vihdoin sysäyksen oikeasti tehdä tilanteelleni jotakin. Kirjoitin ja lähetin kirjeen. Hetkeen ei tapahtunut mitään. Tämäkään ei siis mullistanut elämääni eikä ne nurkissa luuhaavat tanssijat tulleet toivottamaan onnea tulevaan koreografian avuin. Missä ilotulitus ja musiikki? Sitten esimieheni tuli pyytämään minua keskustelemaan asiasta kanssaan ja huomasin kuinka pirusti pelkään tulevaa. Mutta. Minä en lannistu, en katso taakseni tai kadu. En pyydä anteeksi tai sorru. Pahinta oli kotiin soittaminen ja vanhemmille asian kertominen. Mutta päätös on jo tehty eikä sille voi mitään. Tiesin äitini menettävän yöunensa huolen takia enkä halunnut heidän huolehtivan. Minulla oli kuitenkin luotto siihen, että vaikken sitä täydellistä löytäisikään, jotakin aina löytyy. Kyllä töitä tekevälle riittää! Ja niin löytyi, hyviä töitä vielä! Viikkoa myöhemmin astelin erään erittäin ison, kansainvälisesti tunnetun yrityksen ovista sisään haastatteluun ja sain paikan! Tarina olisi aivan hyvin voinut päättyä työttömyyteen, mutta mitä sitten. Se ei ole mitään hävettävää, paitsi jos se saa sinut itsesi lannistettua. Elämä on viiva, jota kulkea ja mitä sitten, jos se välillä hieman mutkittelee?

MUOKATTU Bressie

Kertakäyttökulttuuri a la irlantilainen on nostanut pikku Hannan kuolan erityksen aivan uudelle tasolle. Bressie. Huoh. Voice of Ireland. Jee! The blizzards aka Bressien eka bändi..tupla huoh ja ah! Ottakaa youtube tietokoneelta käyttöön ja valitkaa Blizzardsien Postcards, koska valitettavasti sitä ei kännykän sovellusversiosta löydy. Pah. Tai jos haluatte hymyillä, osaan kannattaa valita Superdrug niminen ralli. Musiikin skippaavat, aikaansa vaalivat city lukijat voivat myös valita googlen ihanan maailman hakusanalla bressie ja ottaa silmäkarkkia taskunpohjalle. Saatan EHKÄ myöhemmin jaksaa päivittää postauksen postcardsin fanivideolla tms. Katsotaan ;-)

Tsiigatkaa, olinks vaan hyvä ja postasin tietokoneelta vielä yomyohään.. ;)

tekstari video Postcardsista toivottavasti toimii useammissa laitteissa..

Kyseinen laulu on vaan niin ihanasti Fleetwood Mackia ETTÄ!! Ne rummut, se kitara!! Minä jaksan arvostaa! Ja jaksan arvostaa tuota ihanaa irkkua, joka eräs laiska sunnuntai tokaisi sängystä että ookko kuullu Bressien bändiä.

Tv

Irlantilainen tv on jo pitkään toistanut itseään ja ollut uusintoja täynnä. Uuden vuoden jälkeen olikin mukava yllätys huomata alkavat sarjat. Ensinnäkin BBC 4 tarjoaa Sillan toista kautta tällä hetkellä. <3 Tämän huomasin kiitos aivan mahtavan uuden dokumentin nimeltä Hidden Kingdom. Suosittelen lämpimästi katsomaan, jos kyseinen dokkari suomeen rantautuu! Kertojana toimii ikisuosikkini Stephen Fry. Ah! Dokumentti pureutuu metsien pienimpiin asukkeihin ja on aivan mahtavaa katsottavaa! (myös perheen pienimmille)

Fanitan tällä hetkellä myös Voicen Irlanti-versiota. Tämän vuoden uusi coach on Cranberries yhtyeestä tuttu Dolores Reardon. Ja voi että, kun formaatti toimii! Tosi-tv tarjoaa tällä hetkellä myös toisen helmen. The jump kuulosti alkuun täysin naurettavalta, mutta on niin pirun viihdyttävä! Joukko turhia julkkiksia stand up koomikosta fashionistaan kilpaavat erilaisissa talviurheilulajeissa yrittäen saada parhaan mahdollisen ajan. Joukkion kaksi huonointa kilpaavat kumpi hyppää mäestä pidemmälle ja täten pysyy kisassa mukana. Viihdearvo taattu!

Tänään alkoi täysin uusi sarja Vikings. Sarja vilisee tunnettuja näyttelijöitä, kuten Gabriel Byrne, ja niitä tyyppejä jotka tunnistat nähneesi jossakin, muttet muista nimeä. Silloin myös hyvin useasti avautuu imdb. Aloitusjakso on aina haastava, mutta hyvää sarjasta kertoo se, että tunnin kulumista ei huomannut ja lopputekstit tulivat yllätyksenä. Tätä lisää!!

uusi vuosi, uudet kujeet?

Uusi vuosi on tuonut uusia asioita pilateksen Ja valokuvauskurssin muodossa. En halunnut aloittaa vuotta tehden turhia lupauksia vaan tämän vuoden teemana tulee olemaan oma hyvä olo ja pienet kivat asiat. Ensi reaktioni pilatekseen oli tylsyys. Kuntoilua, joka on hidastempoista eikä tuo väsymystä tullessaan? Kuin et olisi tehnyt edes mitään kunnolla. Hampaat eivät kiristele ja päivään tulee ripaus aurinkoa? Ja vatsalihakset ovat kipeät seuraavana päivänä. Siis täh? Tämän on pakko olla jokin huijaus ja pikku-ukot ovat kävelleet vatsan päällä yön aikana. Mutta kai se on pakko todeta, pilates ON kivaa! Harmi vaan, että se jatkossa tulee tekemään loven lompakkoon, koska maksaa kympin kerta. Olen myös aivan lovena valokuvauskurssiini. Jo kahden viikon jälkeen olen oppinut kuvauksesta kaiken sen, jota luulin kurssin käsittelevän. Enää iso-herkkyydet, F-luku ja shutter speedit eivät ole hepreaa minulle, vaan tiedän jopa miten toinen vaikuttaa toiseen. Nyt lähden paijaamaan Barryn päätä sairaalaan, jossa irkku on Tikattavana. Eihän aina töissä muista pitää suojakäsineitä..