Nyt olen saanut sitäkin sakkia tavata, jota täällä kutsutaan nätisti sanalla scum. Olimme Barryn kanssa ruokaostoksilta kotiin kävelemässä, kun tunsin piston niskassani ja samalla viereiseen seinään rupesi lentelemään kastanjoita. Tien toisella puolen oli joukko teinipoikia, jotka heittelivät kiviä ja kastanjoita kaikkia ja kaikkea päin. Vaikka joukko ei ollut kuutta henkeä suurempi, totesi Barry ettei aivan heti kannata poikia vastaan yksin lähteä kuten muutaman kuskin näimme tekevän. Heille valitettavasti ei sitä parasta kättä ole annettu, mutta koulun kesken jättäminen ei myöskään paranna mahdollisuutta tehdä elämällään jotakin. Heistä kasvaa työtä vältteleviä, empaattisesti rampoja yksilöitä, jotka tippuvat yhteiskunnan raoista avun ulottumattomiin. Pahan viljely ja tappeluiden etsiminen kavereidensa kanssa on ainut, jonka osaavat ja johon kykenevät. Ignorant fools, poor souls.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti