Suomeen!

Matka suomea kohti häämöttää ja huomaan miettiväni mitä kaikkea tulen takuuvarmasti syömään sinne päästessäni. Ei niistä tapaamisista niin väliksi, antakaa minulle uusia perunoita! ;-) Vakioksi ovat muodostuneet piimä, ruisleipä ja isän kiisselit. Nyt huomaan kaipaavani jo mainittuja pottuja voi-sipulisoosilla tai munasoosilla ja erinäisiä savustettuja kaloja. Makaronilaatikko on pannassa meidän perheessä, kun ei kuulemma maistu miltään, joten taidan itse kipittää kaupasta tarpeet ja syödä taas vuoden edestä. Olen oikeasti aika ylpeä siitä mitä kaikkea perisuomalaista olen irlannista löytänyt tai mitä saan itse tehtyä, mutta esim piimä täällä on aivan liian suolaista ja paksua. Näitä pitääkin sitten, juuri itseni hullun lailla, ryystää ettei kaipuu taas hetkeen iske. Isä: toivelistalla on edellisten lisäksi saunamakkara, äidin lasagne ja läskisoosi hillolla. Kiitos nam! (täydennän listaa myöhemmin, koska esim lauralle nakki napsahtaa viedä minut jätskikiskalle)

Mietteitä

Tiedättekö sen tunteen, kun sielu on löytänyt kotinsa. Se tunne on nyt ollut minulla hetken aikaa. Irlanti tuntuu sopivan sielulleni ja mieli tuntee rauhan hetkissä kun kaikki ympärillä on muuten hiljaista, mutta kaukaisuudeesta kuuluu musiikkia. Sielu lepää ja rauhoittuu ja huomaan miettiväni voisiko tällaista tapahtua suomessa. Ei. Suomi on rakkauteni hautaan asti mutta se on liian hiljainen. Se on liian korrekti irlantilaiseen serkkuunsa verrattuna. Täällä soi musiikki ja ihminen oikeasti otetaan vastaan sellaisena kuten hän vastaan kävelee. Voit saada aikaan aivan mahtavan keskustelun täysin tuntemattoman ihmisen kanssa luasia (ratikkaa) odotellessa ja se on täysin arkipäivää. Mummo kävelee ohitsesi puhuen päivän uutisotsikoista eikä tapahtumassa ole mitään outoa. Voisiko tälläistä tapahtua suomessa? Ei. Pelkäämme liikaa muiden mietteitä ja kavahdamme kontaktia. Saisit kyseisestä vielä kylähullun maineen..  Kehtaatkin olla muita huomioiva ja iloisuutta pursuava. Suomalainen on aivan maailman parhaimpia tyyppejä, mutta pelkäämme liikaa..kaikkea. Mutta asia jonka unohdamme on se, että kaikki meistä on veistetty samasta puusta. Kaikki pelkäämme samoja asioita ja perusarvot ovat kuitenkin suht samat kansallisuudesta huolimatta. Tappaisiko pieni avoimuus meidät?

Paul Weller

Taas on muutama viikko kulunut ihanasti ilman blogitekstejä, vakio taitaa olla laiskalle. On 24 päivä kesäkuuta ja aika Paul Wellerin keikan! Ihana raspikurkku päätti onneksemme tulla soittamaan takapihallemme, Imman pihaan. Hyvää seuraa kera punapään ja hänen serkun ja taatusti showmiestä luvassa. Sopivasti alkaa jalka jo vipattamaan :-)

you do something to me, klassikko!

Päivitetty: Olen koukussa kuin kastemato

Muistin pitkästä aikaa lukea erästä lempiblogiani. Taas tuntui, kuin lukisi omia ajatuksia ja sieltä bongasin myös seuraavan helmen nimeltä The national https://m.youtube.com/watch?v=A-Tod1_tZdU 

Olen huomannut, että irlannin aikani on pehmentänyt musiikkimakuani ja muokannut sitä, noh sanottakoon suoraan, aikuismaisempaan suuntaan. Enemmän pianomusiikkia, vähemmän räyhähumppaa. Kävelin kotiin ja laitoin tämän soimaan tietämättä mitä tuleman pitää. Musiikki alkoi pehmeänä ja minusta tuntui kuin kävelisin musiikkivideon sisällä. Ensin ohitseni käveli pariskunta käsi kädessä, ei mitään erikoista. Sitten tuli koditon mies pyytämään kolikkoa, kulmassa nukkui sammunut mies ja videoni kruunasi itkevä nainen rappusilla ja ilmeisesti hänen lohduttava tyttärensä. Kaikki tämä sopi kuin suunnitellusti juuri päättyneen sateen jälkeiseen auringonpaisteeseen, jolla videoni alkoi. Pakko sanoa nyt toki tähän väliin ettei kotimatkallani yleensä kyllä kuin niitä pariskuntia yleensä näe. Niin ja mainitsinko jo, että a) pillitän nykyään aivan mistä tahansa B) olen myös ällöttävästi onnistunut luomaan ruusunpunaisille unelmille jonkinlaisen sietokyvyn ja c) minusta taitaa vähitellen kuoriutua vähän tyttöä ulos..

Muita lähiaikojen helmiä (päivitetty lista mobiililinkkejä ja pari uutta linkkiä):

https://m.youtube.com/watch?v=cO6zakt0lgc

https://m.youtube.com/watch?v=ZdvFFXOWkvU

https://m.youtube.com/watch?v=R9i87xNdisU

https://m.youtube.com/watch?v=mtf7hC17IBM

https://m.youtube.com/watch?v=p1b_Jh5PLfo

Hiivasta

Siis leivontahiivasta yksi juttu. Irlannin serkku niin sanotusti sucks ass, on perseestä, ei osaa jne.. Se on laiskaa ja mitäänsanomatonta. Ihmettelin aluksi irkkujen leivontaohjeita, kun kaikissa oli sekä hiiva että sooda. No kai se tarttee kaverin, kun ite on niin jäätävän laiskaa kohoamaan, että alta aikayksikön on sekä leivät että pulla pilalla! Vittu. Arvaa mitä pyysin, kun Pohjoisen vieraat kyläili? Kihihi nyt hullulla suomalaisella on varastossa SUOMALAISTA hiivaa! Välillä tuntuu, että täällä asuessa latva rupeaa lahoamaan..mitä seuraavaksi?

Vieraita

Sieltä ne tuli, pohjoisen vieraat! Pursuen positiivisuutta ja energiaa. Ja nauraen jalalle aka the limp:lle. Irlanti näytti vieraanvaraisuuttaan alkamalla sadekauden äbout 10minuuttia ennen koneen laskeutumista, mutta sepä ei (hurrrjaa) menoa haitannut. Nytkytimme keskustan ihanuuksia katsomaan ja queen of tartsiin kahville ja vieraille kuulemma jopa sopi rauhallisempi meno (nätisti valehdeltu rakkaat.) :-)

Vaikka tytöt eivät ehtineetkään nähdä niin paljoa kuin olisin toivonut, ehdin näyttää minulle rakkaimmat kulmat. St Stephen's Green ja Imma näyttäytyvät kauniina vaikka taivaalta tippuisi sammakoita ja olivat siksikin oivat vaelluskohteet.

Tässä baarissa osattiin meitä (tai minua)  odottaa 

Immassa ollessamme saimme myös kokea sitä irlantilaista ihmettä nimeltä aurinko, joten tyytyväisyytemme oli taattu. Olisin kokonaisuutena toivonut tytöille enemmän auringonpaistetta, mutta ajatushan oli yhteinen aika ja siitä saimme todella nauttia. Viikonloppu oli totisesti aivan liian nopeasti ohi, mutta teki sielulle hyvää. Tapani mukaisesti tirautin muutaman kyyneleen tyttöjä hyvästellessä, pitäähän minun pitää itkupillin tittelistäni huolta. Hyvä puoli näkemisen vähyydessä oli vieraiden mielenkiinnon ylläpito, joten saisimmeko parin takaisin piakkoin? ;-)

4 viikkoa myöhemmin

Ihana kuukausi on vierähtänyt sitten viime kirjoituksen. Olen laiska, tiedän sen, mutta en nyt myöskään jaksa uskoa että tätä ihanuutta kukaan isääni lukuunottamatta lukisi. Laiskuus kirjoittamiseen ei taida auttaa myöskään? Buhaha!

Pieni sattumukseni töihin lähtiessä osoittautui hieman suuremmaksi vahingoksi kuin ensin luulimme. Onnistuin saamaan pohjelihaksen repeämän ja kävely vahingon jälkeen ei myöskään tehnyt jalalle kuin hallaa ja toisin sanoen pässi onnistui tekemään vahingosta suuremman. Nyt 4 viikkoa myöhemmin odotan viimeistä fysikaalista ja mieli on toiveikas. En voi kuin muistella sitä hetkeä, kun lääkärini sanoi epäilevänsä jalassani veritulppaa. Tai sitä hetkeä, kun jouduin "kävelemään" takaisin aiemmin mainitsemaani sairaalaan tutkimuksiin. Hetkiä, jotka mieluusti jäävät taakse enkä toivottavasti joudu aivan heti uusimaan. Olen ollut myös itsestäni ihmeissäni, koska olen yleisesti ottaen nauttinut paikallaolosta parsamaisesti ja nyt en malttaisi lähteä kuntosalille, juoksemaan tai edes kunnon lenkille. Ja kohtalon ivaa on myös se fakta, että vaikka jalka tuntuisi kuinka hyvältä tahansa en vielä hetkeen voi kuntoilla täydellä voimalla. Nyt tarvitaan paljon lujaa tahtoa ja toive siitä että jalan turpoilu loppuisi!