Juurakko

Tulen äitini juurilta

Ja sen huomaa

Dna:n merkityksen huomaa vasta kun tietty ikäpaalu on takana päin ja se oikea, oma elämä alkaa. Tiedäthän, sen jälkeen kun lopettaa välittämästä miltä näyttää muiden silmissä ja mukavuutta tuovat asiat ympäröivät sinua.

Nuorena keskitymme vain suorittamaan tavoin, joita vanhempamme eivät käyttäisi ja löytämään sen oikean tien, itselle. Sitten eräs päivä jokin tapahtuma tai asia laukaisee mielikuvan päässä äidistäsi tekemässä tekemääsi asiaa juurikin samalla tavalla. Ja sitten totuus paljastuu myös itselleen. Muut, jotka tuntevat äitisi ovat kyllä huomanneet asian jo aikaa sitten, mutta itselleen asian myöntämisessä, no siinä menee hetki. Omalla kohdallani voin sanoa, että jos joskus olen edes puolet siitä rakkaudesta, empatiasta ja elämän ilosta jota äitini edustaa, olen voittanut.

Itse en ole koskaan juurikaan halunnut pois äitini ikeestä ja meillä on aina ollut lähinnä paras kaveri -suhde. Mutta en ole aiemmin kuitenkaan huomannut kuinka paljon äitini maneereita edustan. Huomaan vain pyytäväni hieman enemmän äitini pitkää pinnaa ja voisin palauttaa muutaman saavutetun ominaisuuden...

Juuriaan ei voi paeta, ne saavuttavat sinut jossain vaiheessa kuitenkin. Jopa Dublinissa..

To bike or not to bike

Aurinko paistaa, Irlantiin on saapunut oikea kesä. Mieleni tekee jälleen kokeilla pyöräilyä ja huomaan pohtivani kuinka pelkoni häviävät kokeilemalla. Pakko kyllä rakastaa optimismia, joka välillä nostaa päätään pessimistin kehostani, sitä kun ei niin usein tapahdu. Dublinin kaupunkipyörien nykytilanne on ihailtava ja olen ylpeä kuinka helpoksi turisteille liikkuminen kaupungissa on tehty. Ja tietenkin meille uutta kokeileville, joiden ei tarvitse ostaa polkupyörää tai saatikka varastoida sitä. 20e/vuosi ja olen uuden tavoitteen äärellä! Ja ehkä nopeammin töissä..

Mitä isona?

Aikani loppui siitä tiimasta, jonka itselleni asetin. Vielä on tuo sama työpaikka. Ja haluan nyt mainita, että vaikkei työ ole omaa kutsumusta, maksaa se silti kohtuullisesti ja tällä hetkellä minua kohdellaan hyvin (aina ei ihan samaa voinut sanoa). Eli laskut pystytään maksamaan ajallaan ja tulojen ja menojen balanssi on kohtalainen. Päätin, että en vaihda huonoon, en lannistu! Nyt on apinan vuosi ja silmät ovat auki kaikelle mikä tällä hetkellä saattaisi kiinnostaa. Ja silmät ovat auki myös turhille lupauksille ja syödyille sanoille joita tässä maassa rekrytoijien toimesta saa niellä jatkuvasti.

Kuinka kauaksi olenkaan päässyt alkuajoista. Kaapin pohjalle sullotut tavoitefarkut pussittavat nyt hanurista. Kuntoilen viikoittain lajin parissa jota rakastan, ihmisten kanssa jotka inspiroivat minua ja kannustivat menemään lajin kanssa teknisempään suuntaan. Olen oppinut juoksemaan pidempiä matkoja ja jopa suostuin osallistumaan JUOKSUkilpailuun. En marmata kotona, koska ylimääräinen energia purkautuu nyrkkeilysäkkiin ja olen sosiaalisesti aktiivisempi. Olen oppinut pohtimalla ja tutkimalla, mitä en työkseni halua tehdä, joten se nyt ainakin on puoli työtä takana päin. Kun ei paljoa panikoi, saattaa saada haluamansa. Tai löytää uuden suunnan, jota ei olisi aiemmin voinut uskoakaan. Vielä, kun asuisi samassa maassa ystävien ja perheen kanssa, kuinka täydellistä olisikaan?

Kevät?

Talvi on ohi, eikä sitä varmastikaan kukaan kaipaa. Kevät on tänä vuonna ollut kylmä, enkä samanlaisia fiiliksiä muihin vuosiin verrattuna ole luonnon vihreydestä saanut. Voi täydellä luottamuksella sanoa, että jopa luonto on hidas heräämään tänä vuonna.

Vihreältä saarelta on helppo saada kauniita kuvia ja herättää muissa kateutta, mutta kuinka kertoa että ajoittain ottaisin mieluummin sen pakkastalven? Ihan vaan, koska silloin ei olisi tätä ilman märkyyttä yhdistettynä kaikkialle tunkeutuvaan tuuleen, neljästä vuodenajasta saman päivän aikana puhumattakaan. Wear layers I say!!

1916-2016 tekee sata

1916-2016

Tänä vuonna Irlanti juhlii pääsiäiskapinan muistoa, josta tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta. Sen on nähnyt pitkin alkuvuoden juhlaparaateja joissa mennyt on vahvasti mukana. Pääsiäisenä pääsimme todistamaan kapinallisjohtajien muistoksi järjestettyä "armed forces" paraatia, jossa esiteltiin mm armeijan ja rauhanturvaajien vuosikymmenien vaate- ja laitteisto muutoksia.

Älkää antako auringonpaisteen hämätä, ulkona oli aivan perkeleen kylmä! 

Olihan paraati hieno ja kokemus sinällään, mutta allekirjoittaneelle koko päivä päättyi erittäin jäätyneisiin jalkoihin ja alkavaan flunssaan.. Ensi vuonna sitten niitä itsenäisyyden fiiliksiä.. 

Flunssakausi

Talvi on nyt ovella ja kirpeistä aamuista huomaa, kuinka se on jo saattanut saapua. Huomaan taas valon vähenemisen vaikutukset energiatasoissa ja kuinka dojolle matkustaminen on vaikeampaa. Työ ei kiinnosta niin paljoa kuin tyyny aamulla (mikä nyt ei aivan hirveästi muutu kesälläkään) ja kotiin pääseminen on vain harvoin ihana hetki, koska pimeys on jo alkanut laskeutua. Olen vaipunut horrokseen.

Huomaan aikataulutuksen tärkeyden, koska yritän laistaa aivan kaikesta. Tuijotan ikkunasta ulos ja haaveilen, kun töitä pitäisi tehdä, toivon, etten ehtisi ajoissa kotiin vaatteiden vaihtoon ennen treenejä. Mietin tulevia lomia ja toivon lottovoittoa. Syön liikaa karkkia.

Kyllä, nämä merkit ovat joka vuosi ilmassa.. Saamarin marraskuu lähenee!! Onneksi tänä vuonna pystyn kanavoimaan turhautumista nyrkkeilysäkkiin ja se antaa myös sen edun, että suklaan syönti ei näy aivan niin nopeasti. Kohta kävelen kaapille ja vasten tahtoisesti taas lipitän echina forcea. Saamarin flunssakausi..

Minä, maastamuuttanut

Olen surussa mielin lukenut suomen tämän hetken tilanteesta ja pakko myöntää, että olen erittäin huolissani. Viha, joka on saanut äärimmäisen muotonsa on selkeästi yleistynyt eikä enää asu pelkästään netin palstoilla. Itse ulkomailla asuvana miellän itseni enemmän siihen maahanmuuttajien ryhmään kuin kantaväestön puolelle. Pystyn samaistumaan henkilöön, joka etsii parempaa elämää itselleen kotimaan ulkopuolelta. En kylläkään puhuisi itsestäni mieluusti sen ryhmän kanssa, joka kieltäytyy ilmaisesta ruoasta, mutta Venäjällä luusopasta kieltäytyneenä kermaperseenä valitettavasti osaan kuvitella itseni myös siihen asemaan. En edes uskalla ajatella omaa suhtautumistani uuteen kotimaahani, jos olisin joutunut tähän maahan tullessani vastaanottokeskukseen, jonka ulkopuolelle olisi leiriytynyt vihamielisesti käyttäytyviä natiiveja. Entä tilanne, jossa päätän palata takaisin Irlantilaisen kanssa, joka kuitenkin monessa maassa vielä mielletään terroristiksi passinsa takia. Kyllä luitte oikein, Euroopan kansalainen, joka määritellään vielä Iran menneisyydessä tekemien tekojen takia. Mitä, jos media mustamaalaisi vielä tätä väestönryhmää samalla tavoin kuin esim islamin uskoisia mustamaalataan yleistämällä? Moni ei esimerkiksi tiedä, että vain pieni osa tasavallan puolella auttoi itse terroristeja, jotka ovat pohjoisen poikia (etelä on tasavalta, pohjoinen kuuluu briteille ja vieläkin haluaa irtautua siitä) ja siitä huolimatta kaikki Irlantilaiset paketoidaan samalla leimalla. Onnekseni olen syntynyt suomalaiseksi. Olen samaa mieltä sanonnan kanssa, että syntyä suomalaisena on kuin lottovoitto. Pystyn liikkumaan Euroopan sisällä rajavartioiden siihen puuttumatta, sain kivuttomasti töitä uudessa kotimaassani vain ja ainoastaan siksi, että puhun harvinaista kieltä ja uusi kotimaani on hyvin tottunut maasta- ja maahanmuuttoon historiansa ansiosta. Sinua ei syrjitä sillä perusteella että et puhu natiivisti kieltä ja kaikki ovat samalla viivalla töitä haettaessa.

Olen vahvasti sitä mieltä, että Suomen kokoisessa maassa riittää meille kaikille se pieni kodiksi kutsuttu paikka, mutta pitääkseen sen, tulee yhteisiä pelisääntöjä noudattaa. Valitettavasti ei olekaan sellaista ryhmää, jonka sisältä ei löytyisi muutamaa pilaantunutta omenaa ja jotka pilaavat muiden maineen. Suomen kansan puolelta minulle ne ovat kkk-puvussa esiintyvä "herrasmies" natsilippuineen ja maahanmuuttajien puolella ahdistelevat sovinistit. Hurraan lukiessani uutisia, jotka kertovat positiivista maahanmuutosta, kuten se pieni artikkeli kyläkoulun pelastamisesta oppilaiden lisäännyttyä. Olen kaikesta tästä huolimatta myös sitä mieltä, että Suomeen ei ole saapunut oikealla pakolaisstatuksella montaakaan henkilöä ja heitä tulisi hakea pakolaisleireiltä. Auttakaamme oikeasti apua tarvitsevia, niitä henkilöitä, joilla ei ole rahaa matkustaa sieltä pidemmälle.

Helposti unohtaa kuinka väestö Suomessa ikääntyy ja työvoimaa tarvitaan rajojen ulkopuolelta, oli se pakolainen tai ns ekonominen pakolainen ja nyt tarvitaan hallitukselta uskaliaita päätöksiä. Niitä odotellessa.. Won't hold my breath..