Ei vielä

Oli päivä, joka olisi voinut lopettaa kaikki päivät. Oli kaunis aurinkoinen sunnuntai, joka edelsi Halloweenia. Ystäväni juoksi maratonin ja omalla parhaalla ajallaan. Oli aika juhlan. Tullessani kotiin jäin auton alle.

Päivä oli juuri vaihtunut kuolleiden päiväksi. Ei vielä! ääni sanoi, ei vielä. Tapahtumaketju olisi voinut päättyä aivan eri tavalla, jos kuljettaja olisi reagoinut hitaammin tai ajoneuvo olisi ollut eri. Jos en tapahtuma hetkellä olisi kävellyt autosta pois päin. Tai jos.

Kävelin tilanteesta ruhjottuna, mutta todella pienin vaurioin. Ei vielä, ei vielä ääni sanoi. Vielä on nähtävää, vielä en tarpeeksi montaa kertaa ole sanonut rakkaimmilleni, kuinka paljon heitä rakastan. Isä ja äiti, olette rakkaita. Turhaan huolehditte, vielä on kahdeksan elämää jäljellä. Vielä on monta kirosanaa sanomatta, asioita opittavana ja tylsä työura edessä. Ja tästä lähtien katson kahdesti ennen kuin ylitän tien.

Big ass data

Olen työtön, mutta onnellinen. Virallisesti tätä kautta on nyt kestänyt viisi viikkoa ja voisin jatkaa ja jatkaa tällä tiellä. Ehkä sen takia, että viiden viikon aikana ei ole montaa päivää ollut jolloin olisin vain nauttinut aurinkoisesta Dublinista. Yhtäkään tylsää hetkeä ei ole ollut, pettymyksiä kylläkin sitäkin enemmän. Katsotaanpa viikkojen saldoa :

Hain Dublin business schooliin ja sain varmistuksen koulupaikasta viikko sitten. Eli jos nyt halutaan viilata pilkkua, en ole työtön, olen opiskelija.
Uuden kodin jokainen metri on nyt maalattu omaa makuuhuonetta lukuunottamatta ja kunhan portaiden viimeistely on kaikilla hyväksytty, pääsee työtön opiskelija haaveilemaan muuttopäivästä.
Viikkojen haastattelukierre on toivottavasti kohta ohi, keskiverto haastatteluiden määrä per työpaikka 3. Pahimmillaan olen yhtä työpaikkaa varten tehnyt 2 älykkyystestiä ja kolme haastattelua ja vielä olisi yksi kierros jäljellä. Tämä käy todellakin kokopäivä työstä.

Toisaalta tuntematon pelottaa, mutta olen huomannut, että mukavuusalueen ulkopuolella tapahtuu muutoksia, joista myöhemmin olen kiitollinen. En pelkää, en pelkää elämää!!

Close your eyes and see your future

Katsoin ikkunasta ulos ja kaipasin päästä pois. Toimiston turhuudet kasvattivat jo sen mittakaavan, jossa huomasin olevani henkilö joksi en ikinä halua tulla. Totesin elämän liian lyhyeksi niellä taas yksi kilo ahneutta ja turhuutta, oli aika tehdä muutos, olisi se kuinka kipeä ja pelottava tahansa.

Pomoni tiesi jo aikaa ennen haluni löytää jotain itselleni paremmin sopivaa, mutta silti kerrottuani suunnitelmani, näytti siltä että maailma mureni hänen edessään.

Aivokarttani piirsi seuraavan suunnitelman:
Työnhaku ilman "Finnish" hakusanaa
Koulutus analyytikoksi
Lomalle suomeen ja muutama haastattelu Irlantiin palattua

Suunnitelmaan tuli pieni naarmu, kun läheinen henkilö kuoli päivä irtisanoutumiseni jälkeen. Tuntui kuin kaikki energia olisi poistunut kehosta ja tilalla oli pallo nyyhkytystä. Mutta yksi asia vahvistui: jos et tykkää jostakin asiasta elämässäsi, tee siihen muutos, koska elämä on tehty elettäväksi. Älä katso taakse, äläkä missään nimessä kadu. En pelkää, en pelkää elämää.

Ensimmäisen työttömyys viikon saldo:
Olen ilmoittautunut paikalliseen työttömyystoimistoon (iuh niille pelottaville lomakkeille)
Hain koulutukseen
Otin takaisin hakusanat nordic ja finnish, mutta yritän silti välttää niitä ns aloitus työpaikkoja. (Ja kyllä niitä ihan kivoja työpaikkoja noillakin hauilla löytyy)
Poden kauden ensimmäistä flunssaa
Näin uusimman rimakauhua ja rakkautta- kauden ensimmäisen jakson
Maalasin keittiötä tulevassa kodissamme
Haaveilen tulevan makuuhuoneen sisustuksesta
Huomasin että aurinko paistaa myös irlannin puolella.

Vielä en suostu laittamaan leukaa rintaan vaan mieluummin haen pussillisen donitseja ja kävelen auringonpaisteessa naapuriin kahville. ( Ja taas unohdin ostaa shampoota)

Itketään ja nauretaan

Kuolit tuona sateen kastelemana päivänä,
Silloin, kun joki virtasi kauneimmillaan.
Olit siinä, yhtäkkiä vain poissa.
Hymy kasvoilla elottomilla,
Kun astuit porttiin valkeaan.
Uuteen Tuttuun, tuntemattomaan.

Kuolema,  kaikki sen koemme ja yhtä paljon se sattuu sydämessä vaikka siihen valmistautuukin. Vahva hahmo elämästäni on nyt poissa ja halusi tai ei, surutyö pitää vaan saattaa loppuun.

Yksi asia omassa prosessissa pistää eniten silmään perus syyllisyyksien jne kanssa. Lopetin pelkäämästä, elämää. Ja vähän ihmisiäkin. (Pelkään vielä ampiaisia, belsebubin kätyreitä.)

Kaikki lutviutuu, nyt paistaa aurinko ja minulla on aina muistoni. Vaikka itken nyt vähemmän, on kaktus vielä kurkussa mutta sinne se kuuluukin tässä hetkessä. Prinsessa Ruusunen nukkuu nyt satavuotista untaan. Hän teki maailmasta aina hieman kauniimman, tuo lempeä ja vahva nainen.

Juurakko

Tulen äitini juurilta

Ja sen huomaa

Dna:n merkityksen huomaa vasta kun tietty ikäpaalu on takana päin ja se oikea, oma elämä alkaa. Tiedäthän, sen jälkeen kun lopettaa välittämästä miltä näyttää muiden silmissä ja mukavuutta tuovat asiat ympäröivät sinua.

Nuorena keskitymme vain suorittamaan tavoin, joita vanhempamme eivät käyttäisi ja löytämään sen oikean tien, itselle. Sitten eräs päivä jokin tapahtuma tai asia laukaisee mielikuvan päässä äidistäsi tekemässä tekemääsi asiaa juurikin samalla tavalla. Ja sitten totuus paljastuu myös itselleen. Muut, jotka tuntevat äitisi ovat kyllä huomanneet asian jo aikaa sitten, mutta itselleen asian myöntämisessä, no siinä menee hetki. Omalla kohdallani voin sanoa, että jos joskus olen edes puolet siitä rakkaudesta, empatiasta ja elämän ilosta jota äitini edustaa, olen voittanut.

Itse en ole koskaan juurikaan halunnut pois äitini ikeestä ja meillä on aina ollut lähinnä paras kaveri -suhde. Mutta en ole aiemmin kuitenkaan huomannut kuinka paljon äitini maneereita edustan. Huomaan vain pyytäväni hieman enemmän äitini pitkää pinnaa ja voisin palauttaa muutaman saavutetun ominaisuuden...

Juuriaan ei voi paeta, ne saavuttavat sinut jossain vaiheessa kuitenkin. Jopa Dublinissa..

To bike or not to bike

Aurinko paistaa, Irlantiin on saapunut oikea kesä. Mieleni tekee jälleen kokeilla pyöräilyä ja huomaan pohtivani kuinka pelkoni häviävät kokeilemalla. Pakko kyllä rakastaa optimismia, joka välillä nostaa päätään pessimistin kehostani, sitä kun ei niin usein tapahdu. Dublinin kaupunkipyörien nykytilanne on ihailtava ja olen ylpeä kuinka helpoksi turisteille liikkuminen kaupungissa on tehty. Ja tietenkin meille uutta kokeileville, joiden ei tarvitse ostaa polkupyörää tai saatikka varastoida sitä. 20e/vuosi ja olen uuden tavoitteen äärellä! Ja ehkä nopeammin töissä..

Mitä isona?

Aikani loppui siitä tiimasta, jonka itselleni asetin. Vielä on tuo sama työpaikka. Ja haluan nyt mainita, että vaikkei työ ole omaa kutsumusta, maksaa se silti kohtuullisesti ja tällä hetkellä minua kohdellaan hyvin (aina ei ihan samaa voinut sanoa). Eli laskut pystytään maksamaan ajallaan ja tulojen ja menojen balanssi on kohtalainen. Päätin, että en vaihda huonoon, en lannistu! Nyt on apinan vuosi ja silmät ovat auki kaikelle mikä tällä hetkellä saattaisi kiinnostaa. Ja silmät ovat auki myös turhille lupauksille ja syödyille sanoille joita tässä maassa rekrytoijien toimesta saa niellä jatkuvasti.

Kuinka kauaksi olenkaan päässyt alkuajoista. Kaapin pohjalle sullotut tavoitefarkut pussittavat nyt hanurista. Kuntoilen viikoittain lajin parissa jota rakastan, ihmisten kanssa jotka inspiroivat minua ja kannustivat menemään lajin kanssa teknisempään suuntaan. Olen oppinut juoksemaan pidempiä matkoja ja jopa suostuin osallistumaan JUOKSUkilpailuun. En marmata kotona, koska ylimääräinen energia purkautuu nyrkkeilysäkkiin ja olen sosiaalisesti aktiivisempi. Olen oppinut pohtimalla ja tutkimalla, mitä en työkseni halua tehdä, joten se nyt ainakin on puoli työtä takana päin. Kun ei paljoa panikoi, saattaa saada haluamansa. Tai löytää uuden suunnan, jota ei olisi aiemmin voinut uskoakaan. Vielä, kun asuisi samassa maassa ystävien ja perheen kanssa, kuinka täydellistä olisikaan?