torstai 21. helmikuuta 2013
Tulkaa Dubliniin osa 3 IMMA
Tällä hetkellä voi sanoa, että olen sanaton. Kävelimme aurinkoisena sunnuntaipäivänä Phoenix parkille päin, kun Barry kysyi haluaisinko nähdä jotakin uutta. Suuntasimme Uuden taiteen museolle ja se on mielestäni jäänyt muiden turistinähtävyyksien varjoon. Rakennus on vanha sotilassairaala. Puisto on kuin suoraan liisan ihmemaasta x-muotoisine pensaineen ja kuusikolmio-kivineen. Ja museon kahvilan kahvi on hyväääää! Aurinkoa, hyvää seuraa, kahvikuppi ja romanttinen puistonpenkki... Mitä muuta tyttö tarvitsee sunnuntaipäivän ratoksi?
Kuvat googletin, koska yllättävästi kamerani patterit olivat TAAS loppu..
lauantai 16. helmikuuta 2013
Tulkaa Dubliniin osa 2
Kuljetus
Dubliniin
tullessaan turistin kannattaa miettiä ottaako huomattavasti halvempi
paikallisbussi vai käyttääkö taksia tai kalliimpaa lentokenttäbussia.
Jos vertaa esimerkiksi jo kahta bussia, on säästö monta euroa.
Paikallisbussilla keskustaan pääsee 2,80 eurolla, kun lentokenttäbussi
maksaa noin 7euroa. Dublin bus:in vuorot 16 ja 41, kun menevät suoraan
kentältä keskustaan vain hieman pidemmän reitin, kun kalliimpi
serkkunsa. Jos taas kaipaat rentoutta ja huoletonta hotellille pääsyä,
lämpimästi suosittelen taksi -vaihtoehtoa. Dublin bus:in bussit kun
eivät voi ylpeillä tarkkuudellaan. Taksimaksu vaihtelee hotellin
sijainnin ja taksikuskin ympyrää pyörimisen summasta, mutta on olemassa
myös yrityksiä jotka takaavat esim. matkamaksun kentälle jos auton varaa
aikaisemmin. Joissain tilanteissa kyyditettävän tulisi tietää määränpää
kuskia paremmin, mutta sitä on turha pelästyä. Modernilla kuskilla
löytyy myös navigaattori, he vain ovat tottuneet ensin kysymään
asiakkaan neuvoja ja laite otetaan esille vain ns. viimeisenä
oljenkortena. On myös valitettavaa, että tietyt taksikuskit huomattuaan
turistin saattavat muutaman minuutin matkaa viedä turistia jopa
moninkertaisen ajan (kentältä keskustaan menee kuitenkin aivan aikuisen
oikeasti 30min-tunti riippuen kellonajasta). Onneksi vain pieni osa
kuitenkin harrastaa tätä ja se onkin vähentynyt nyt, kun uusi laki tuli
voimaan. Nykyään, kun taksikuskina ei enää saa olla vankilatuomion
kärsinyt henkilö. On myös hyvä huomioida, että täällä maksu tapahtuu vain käteisellä ja esim paikallisbussissa kannattaa olla tasaraha kolikoina.
Kaupungissa olon
aikana on suhteellisen helppoa löytää paikkoihin pelkän turistikartan
avulla, vaikkakin henkilökohtaisesti suuntavaistoni on niin huono, että
en kommentoi aiheeseen sen enempää..Jos kuitenkin perinteiset
turistiajelut kiinnostavat, löytyy niitä useampikin ratkaisu, varsinkin
kesäaikaan. Oma henkilökohtainen suosikkini löytyy Viking tours:lta.
Kuljetusväline on sekä bussi, että vene ja sen avulla saa kattavimman
kuvan kaupungista. Vikingillä on myös paras henkilökunta, mutta muita
pieniä jippoja en siitä paljasta, että mielenkiinto säilyy. :)
Jos
vasemmalla puolella tietä oleva liikenne ei hirvitä, voi Irlannissa
myös vuokrata auton kohtuullisen halvalla. Tämä jo senkin takia, että
vuokrausta tarjoavia yrityksiä on monta ja paikallisetkin käyttävät
palveluita aktiivisesti. Jo parillakympillä saa auton päiväksi ja pientä
lisämaksua vastaan saa ostettua vakuutuksen, joka turvaa kattavammin
liikenteessä. Ja voin lämpimästi suositella vakuutusta, en niinkään
välttämättä kokemattoman kuskin takia, vain myös niiden muiden kuskien
takia. En vieläkään oikein käsitä, miten Dublin on voittanut
"turvallisin eurooppalainen pääkaupunkiliikenne"-palkinnon..kröhöm..
Tulkaa Dubliniin osa 1
Tulin ajatelleeksi eräs päivä, että en ole yhtään yrittänyt houkutella ystäviäni kylään. Tulenkin tarjoamaan pienen turistipaketin seuraavissa postauksissani.
Asuinpaikkani Dublinin perustivat vuonna 840 viikingit, jotka valloittivat jopa suurimman osan Irlantia. Nykyään paikkaa ylläpitävät lähinnä korruptoituneet virkamiehet.
Meidän pienen
asuntomme (tai naapurin hotellin) vieraaksi tulevat löytävät jo hyvinkin
läheltä muutaman erittäin suositun turistikohteen, joten tarkastelen
näitä nyt aivan ensimmäiseksi. ;)
Christchurchin katedraali,
toiselta nimeltään pyhän kolminaisuuden katedraali, on henkeäsalpaavan
upea ja Dublinin sydän. Ehdoton näytettävä kohde satoi tai paistoi!
Valitettavasti tässä on yksi kohde jota ei vain mitenkään saada kuviin
ikuistettua niin, että sen koko loisto tulisi esiin. Pitää siis tulla
paikanpäälle katsomaan ;)
Kuva googlesta |
Dublinin linna on
minulta jostain syystä jäänyt vähemmälle huomiolle ja se ei nyt
todellakaan johdu siitä, etteikö se olisi kokemisen arvoinen. Jo
pihamaan pienet salainen puutarha-tyyppiset sokkelot hurmaavat kävijän.
Viimeisin asukki linnassa oli kuulemma Kuningatar Elisabeth, joka oli
valtiovierailulla vuonna 2011. Yleensä linna toimii vain illallisten tai
EU-neuvotteluiden näyttämönä.
Kaupungintalo, valmistui
paikalleen, Dublinin linnan viereen 1779. Rakennus restauroitiin
vanhaan loistoonsa 2000-luvulla ja Dublin City Council voitti palkintoja
restauroinnin tuloksesta. Pakko myöntää, kaunishan se on pienine
yksityiskohtineen. Voisi niitä huonompiakin rakennuksia kotimatkalla
tuijotella.
Guinnesin tehtaasta
tuskin tarvitsee juuri nimeä enempää lausua. Tuoppi täynnä tummaa
kultaa, päällystettynä vaaleanruskealla vaahdosta syntyvällä kermalla..
Ja yksi kaupungin parhaimmista näkymistä löytyvät tästä kohteesta. Ja
kierrokselle menijät palkitaan kaupanpääliseksi tulevalla tuopilla.
Brazen head
on Dublinin vanhin pubi, joka on perustettu 1198. Pubi koostuu kahdesta
erillisestä osasta ja livemusiikin ystävät löytävät sieltä varsinkin
viikonloppuisin kaipaamansa. Pubi on erittäin tunnettu ja monien
julkimoiden kerrotaan viihtyneen guinness tuopilla juuri kyseisessä
pubissa. Jos et siis jo kuullut sitä henkilökunnalta, löytyy
todistusaineisto seinien kuvista.
Tempel Bar
on Dublin ehkä tunnetuin kaupunginosa, baarialue. Se sijoittuu
kaupungin eteläosaan ja sieltä löytyvät Dublinin vanha kortteli ja
Dublinin linna. Tempel barin alue on täynnä pieniä kujia ja kahviloita,
mutta viihtyisyydestään huolimatta, hotellia sieltä ei kannata ottaa.
Öinen melu kantautuu pitkälle ja aamuvirkun ei voi sanoa nukkuneen
hyvin.
Phoenix park
on yksi maailman suurimmista kaupungin sisäisistä puistoista. Sen
alueelta löytyy mm. Presidentin virka-asunto ja Dublinin eläintarha.
Ajoittain se muuntuu myös huvikäyttöön festivaalien tai muiden
ulkoilmatapahtumien näyttämöksi. Puiston erikoisuuksiin kuuluvat
alueelta löytyvät useat monumentit ja kaasukäyttöiset katulamput.
Koska
alueemme sisältää myös keskiaikaisen Dublinin kohteet, voi ikkunastamme
ihailla Dublinin ainoata jäljellä olevaa keskiaikaista kirkkoa. St Audoensin kirkko
oli kulta-aikanaan yksi alueen rikkaimmista kirkoista, mutta ajan
saatossa menetti seurakuntaansa. Useiden restaurointien tuloksena itse
kirkosta on pystytty säästämään huomattava osa, vaikkakin sen vanha
hautausmaa on nykyisin lähipuistomme..
Tarinaa jatkuu...
maanantai 4. helmikuuta 2013
Kuvia, kuka haluaa nähdä?
Laiska sunnuntai, mitä tehdä? Lisää soppaan vielä juuri kuntoon saatu kamera ja tätä saa aikaan! Lauralle kuvia! ;) Muistattehan lapset, että kuvat ovat omiani eli pyydättehän luvan jos haluatte niitä käyttää! ;)
Harry Potterin kotitalo? Me <3 |
Kioski.. |
LOVE BOAT! AND SWANS! |
Irlannissa taidenäyttelyt pidetään hieman erilaisessa ympäristossä |
The Stags head pub |
perjantai 1. helmikuuta 2013
Peitto, oma peitto!! Kuuliks jo, et sain OMAN PEITON ;)
Tämän viikon kultasijalla ehdottomasti keikkuu ostamamme 3in1
peitot, jotka ovat lämpimät näin kylmän sesongin aikaan ja viileät
lämpimän aikaan. Nyt loppui Barryn nalkutus peiton varastamisesta tai
siitä, kuinka rakastan rullata peiton reunaa polvieni väliin ja
varpaitteni alle (tuo kuulemma viileätä ilmaa hänen puolelleen..).
Yhteisen peiton alla nukkuessa sain kuulla mm. seuraavia irlantilaisia
totuuksia;
- Peiton pitää antaa valua tasaisesti koko sängyn leveydeltä, siihen ei saa tehdä mutkia, monttuja tai kohoumia (hanurin kohdalla nyt on pakollisia kohoumia JA monttuja..).
- Peiton alla tulee nukkua mahdollisimman suorassa (kuka nyt mukavasti haluaisi nukkua).
- Vino nukkumatyyli antaa toiselle liian suuren ylilyöntiaseman sängyn senteistä and girl that´s just rude!
- Suomalainen hiusaines kutittaa (ja sitä on kaikkialla!!).
Lisää
tähän vielä oma nukkumatyylini, johon kuuluu se, etten herää mihinkään,
kun olen nukahtanut ja soppa on syntynyt. Ja siis tämän kaiken keskellä
Barry ei aluksi meinannut ymmärtää miksi haluan ostaa meille erilliset
peitot, kun muut sentään nukkuvat saman alla! Irlannin nukkumaperinteen
mukaan sängyssä on vain 1 peitto, joka voi olla double tai king size.
Tästä johtuen täältä on niin vaikea löytää ns. singlepeittoja, muutamaa
erilaista lukuunottamatta ja nekin pitkällisen tutkimustyön tuloksena.
Tämä on taas yksi niitä asioita, jotka tehdään niin eri tavalla
pohjoismaissa. Siitä johtuen mielikuvani irlantilaisesta, joka aina
kääntyy vasemmalle jos pohjoismainen tekee käännöksen oikeaan saa taas
hieman vahvistusta.
Onni on
oma peitto. Onni on mies, joka nyt ymmärtää mitä onni oman peiton alla
on. Onni on onnellisen näköinen mies vieressä. Oman peiton alla tuhisee
tuo punapää ja kääntää kylkeään.
Stick around
Dublinin suosikkien listalleni mm. The Churchin ja St.
Stephens greenin kanssa kuuluu jo aikaisemminkin mainitsemani Sugar
club. Se on siellä ja pysyy, vaikkakin on aivan uusi tuttavuus. Tämän
tyyppistä yrittämistä pitää tukea ja suosia! Tykästyin jo kuvien
perusteella paikkaan, koska kaikki mikä liittyy menneeseen ja elokuviin
on jo niiden kahden teeman takia aivan mahtavaa. Ja Sugar clubin
asiakaskuntakin on suurelta osin aika hienoa porukkaa! Siksikin minua on
suuresti ruvennut houkuttamaan ystävänpäivän jälkeen näytettävä Rocky
horror picture show anti valentines day -spesiaali! :)
Kokemukseni
oli jo siksikin aivan suunnattoman positiivinen, koska en osannut
odottaa yleisön olevan aivan noin interaktiivinen elokuvan kulun kanssa.
Yleisön seasta silloin tällöin joku huuteli seuraavia vuorosanoja tai
mielipiteitään hahmolle ja kun tuli jonkin klassikkosanonnan aika,
repesi yleisö raikuviin aplodeihin. Arnoldin, tavaramerkiksikin jo
muodostuneessa, aaaargh! (hahmo tuntee kipua) -huudahdus tai "stick
around" -lausahdus eivät ole aikoihin saaneet minua niin nauramaan. Olen
hyvin onnellinen, että valitsimme paikkamme sieltä, jossa
istuimme. Näimme hyvin elokuvan mukavilta sohvilta vierekkäin ihmisten
kanssa, jotka olivat tulleet katsomaan ELOKUVAA. Saimme myöhemmin kuulla
toisella puolen salia olleen juuri niitä elokuvan katsojia joita PITÄÄ
karttaa; Juoruavia blondeja. Se, miksi he olivat päätyneet tulemaan
katsomaan Predatoria, on minulle täysi mysteeri.
Ah ne cocktailit! Vaikka mielestäni elokuvan kanssa kuuluu
oikeaoppisesti olla kokista, popcornia ja karkkia, päätin tällä kertaa
kokeilla myös jotakin erilaista. Katsoimme listaa ja ihmetykseksemme
talon tekemät cocktailit olivat olutta ja siideriä halvempia. Ja niin
maukkaita. Ystäväni ei ole aikaisemmin elämässään esimerkiksi maistanut
Mai Taita, mutta hyvin näytti maittavan.
Ainut miinuspuoli koko illassa
oli itseasiassa naisten vessa ja sekin jää fiilistelyn varjoon. Nyt lukija luulee minun tarkoittavan sen
olleen jotenkin sotkuinen tms. Ei. Luonnollisesti elokuvan päätyttyä tytoille tuli vessahätä. Loysimme tiemme hotellihelpotukseen liiankin helposti. Naurahdimme ovessa ollutta lappua
"märkää maalia", joka valitettavasti oli juuri sitä: wc:n oven molemmin
puolin, seinissä ja vessakoppien ovissa ja takaseinällä. Onneksi kopin
sivuseinät olivat laattaa tai Clubin henkilökunta olisi saanut
allekirjoittaneelta pesulalaskun. Sitä, miksi seinät oli päätetty
maalata juuri ennen näytöksen alkua, jäänee mysteeriksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)